Mies yritti erehdyttää pullonpalautusautomaattia Forssassa

Julkaisuajankohta 30.1.2023 9.58
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 130 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 11 henkilöä. Poliisia työllistivät häiriökäyttäytymiset ja pahoinpitelyt yksityisasunnoissa sekä päihtyneenä ajelijat liikenteessä.

Kanta-Häme

Kello 11.30 aikaan, jäi Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa kauppaliikkeessä kiinni näpistyksestä 60-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä kaksi oluttölkkiä ja piilottanut ne taskuihinsa, jonka jälkeen hän oli poistunut kassalinjan ohi maksamatta tuotteita. Mies jäänyt viimeisen vuoden aikana omaisuusrikoksista kiinni 18 kertaa.

Kello 12.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Turenkiin Ojatielle, selvittämään perheväkivalta tilannetta. Tapahtumapaikalla selvisi osallisten kertomana, että samassa taloudessa asuvalle keski-ikäiselle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa, jonka päätteeksi mies oli lyönyt naista kahdesti kasvoihin. Partion yrittäessä rauhoitella miestä, alkoi hän käyttäytyä myös partiota kohtaan aggressiivisesti, jonka takia mies kiinniotettiin ja toimitettiin poliisilaitokselle epäiltynä pahoinpitelystä. Naisen vammat evät vaatineet sairaanhoitoa.

Kello 17.30 aikaan, jäi Forssan keskustassa sijaitsevassa kaupassa kiinni alle 40-vuotias mies, joka oli liimannut pantittomiin tölkkeihin tulostettuja viivakoodeja, erehdyttääkseen palautusautomaattia ja saadakseen rahallista hyötyä. Mies oli ehtinyt syöttää automaattiin 68 kpl tölkkejä, joissa väärennetyt viivakoodit. Miestä epäillään lievästä väärennyksestä, sekä lievästä petoksesta.

Kello 18.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä Riihimäen keskustassa sijaitsevaan asuntoon, selvittelemään parisuhde riitaa. Keski-ikäisen pariskunnan mies, oli hyökännyt nukkuvan puolisonsa kimppuun ja repinyt tämän alas sängyltä ja painanut jalalla kaulasta. Asiasta kirjattiin pahoinpitely ilmoitus.

Päijät-Häme

Kello 17.30 aikaan, pysäytti partio Heinolassa Siltakadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 60-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.

Kello 19.00 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Harjunalustankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 40-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta.

Kello 19.50 aikaan, tuli Lahden keskustassa sijaitsevasta asunnosta poliisille ilmoitus kahden yli 70-vuotiaan sisaruksen välisestä riidasta. Paikalla selvisi, että sisarukset olivat muuttaneet samaan talouteen ja lähes välittömästi olivat alkaneet myös riidat. Riidat olivat yltyneet molempien osalta vähitellen fyysiseksi. Partio yritti sovitella riitaa, mutta molemmat olivat haluttomia sopimaan riitansa. Asiasta kirjattiin molempien osalta pahoinpitely ilmoitukset. Sisarusten vammat eivät vaatineet sairaanhoitoa. 

Kello 21.45 pysäytti partio Lahdessa Väinämöisenkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 30-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollat, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoon lähtöä.  Mies kuljetettiin verikokeisiin asian varmistamiseksi. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. 

Kello 2.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Vanhanradankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 25-vuotias nainen puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita, ennen ajoon lähtöänsä. Autoon tehtiin paikanetsintä, jonka tuloksena autosta löytyi teleskooppipatukka, kaasusumutin sekä pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Autossa matkustajina olleet, kaksi kuskin kanssa saman ikäistä miestä, ottivat kyseiset esineet ja aineet omikseen. Naista epäillään rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Miehiä epäillään huumausainerikoksista, lievästä ampuma-aserikoksesta sekä vaarallisen esineen hallussapidosta. 

Kello 02.00 aikaan pysäytti partio Lahdessa Simolanmutkassa henkilöauton tarkastusta varten. Autoa ajoi poliisin ennestään tuntema 30-vuotias ajokortiton nainen. Nainen puhalsi nollat poliisin seulonta-alkometriin, mutta hänelle suoritettu huumausainepikatesti osoitti naisen käyttäneen huumeita ennen ajoa. Autoon suoritetussa paikanetsinnässä, löytyi autosta pieni määrä epäiltyä huumausainetta. Naiselle suoritetun turvallisuustarkastuksen yhteydessä, naisen hallusta löytyi huumaavaksi luokiteltuja lääkkeitä, joihin hänellä ei ollut esittää reseptejä. Autoon oli myös kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet. Nainen on jäänyt viimeisen vuoden aikana kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kiinni yhdeksän kertaa.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta