Moottoripyöräilijä kuoli Kouvolassa

Julkaisuajankohta 30.8.2022 9.19
Uutinen

Moottoripyöräilijä kuoli ulosajossa Kouvolassa 28.-29.8.2022 sunnuntain ja maanantain välisenä yönä.

Kouvolan Liikkalassa 28.-29.8.2022 sunnuntain ja maanantai välisenä yönä tapahtuneessa liikenneonnettomuudessa on menehtynyt päijäthämäläinen 1970-luvulla syntynyt mieshenkilö. 

Moottoripyöräilijä oli tullut idästä lännen suuntaan Liikkalantietä pitkin. Kuljettaja on menettänyt ajoneuvon hallinnan Pyttyläntien risteyksen jälkeen loivasti oikealle kääntyvässä kaarteessa ajautuen vastaantulevien ajokaistan yli tien vasemmalle puolelle. Poliisi epäilee, että kuljettaja on ajanut huomattavaa ylinopeutta tieosuudella, jossa on 50 km/h nopeusrajoitus. Moottoripyörä oli osunut ensin vasemmalla tienreunassa olleen maakellarin kattorakenteisiin ja siitä betoniseen rumpukaivoon sekä puuhun, josta kuljettaja ja moottoripyörä olivat ajautuneet erilleen pidemmälle yksityisen omistaman kiinteistön pihaan. Ulosajon tarkka-ajankohta ei ole poliisin tiedossa ja uhri löydettiin tapahtumapaikalta menehtyneenä aamulla noin seitsemän aikaan. Onnettomuudessa ei ollut muita osallisia.

Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena sekä kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta sekä kuolemansyyntutkintana. 
 

Kaakkois-Suomen poliisilaitos Kouvola Kymenlaakso Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen