- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Moottoritie oli kuuma
Maanantai-illan tapahtumia Sisä-Suomesta:
Klo 19.27 pysäytettiin Parkanon Pahkalantiellä liikennetarkastukseen henkilöauto, jota kuljetti 60-vuotias mies. Kuljettaja pyrki puhaltamaan alkometrin pillistä toistuvasti ohi. Lopulta puhallusohjeita noudatettuaan tuloksena oli 1.25 promillen tulos ja epäily törkeästä rattijuopumuksesta. Mies vietiin verikokeisiin ja määrättiin ajokieltoon. Matkustajana ollutta auton omistajaa epäillään kulkuneuvon luovuttamisesta juopuneelle.
Klo 19.45 poliisipartio mittasi vt 3:llä Lempäälässä henkilöautolle 169 km/h:n nopeuden 100 km/h:n rajoitusalueella. Kuljettajaksi osoittautunut 21-vuotias mies määrättiin ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa jäi poliisin haltuun. Miestä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Hänellä ei ollut matkustajia kyydissään.
Klo 19.56 poliisi sai tehtäväksi mennä Tampereen Hallilassa sijaitsevaan kauppaan, jossa oli aggressiivinen näpistelijä. Selvisi, että 40-vuotias mies oli tullut myymälään ja laittanut lonkerotölkin taskuunsa. Henkilökunta oli huomannut tapahtuneen, jolloin asiakas oli heittänyt tölkin lattialle niin, että tuote vaurioitui myyntikelvottomaksi. Tämän jälkeen mies oli poistunut, mutta palannut hetken päästä uudelleen kauppaan. Vartija oli ryhtynyt asiakkaan kiinniottamiseen edellisen asian selvittämiseksi. Tällöin asiakas oli alkanut voimakkaasti käsin ja jaloin vastaanharaamalla estää kiinniottoaan. Vartija joutui lopulta raudoittamaan aggressiivisen miehen. Poliisipartio kuljetti asiakkaan päihtymyssäilöön. Rikosilmoitukseen kirjattiin näpistysasian lisäksi järjestystä ylläpitävän henkilön vastustaminen.
Klo 20.30 poliisipartio mittasi vt 12:llä Tampereella Tesoman liittymän kohdalla henkilöautolle 174 km/h:n nopeuden rajoituksen ollessa 100 km/h. Toinen partio tavoitti takarenkaat käryten edenneen auton Nokian Kolmenkulmalta. Kuljettajaksi osoittautui 21-vuotias mies. Häntä epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Mies määrättiin ajokieltoon ja hänen ajokorttinsa jäi poliisin haltuun.
Klo 22.15 Jyväskylän Ahjokadulla pysäytettiin liikennetarkastukseen henkilöauto, jonka 28-vuotias mieskuljettaja todettiin ajo-oikeudettomaksi. Kiinnijääminen oli 6. kerta vuoden sisään.
Klo 22.28 hätäkeskukseen ilmoitettiIn vahingonteosta, joka tapahtui Valkeakoskella Haapatien ja Kaaritien risteyksessä. Vahingonteon kohteena oli henkilöauto, josta oli rikottu vasemman puoleiset sivuikkunat lekalla tai muulla vastaavalla lyömävälineellä. Lisäksi tuulilasiin oli lyöty reikä. Paikalta on silminnäkijähavainto kahdesta juosten paenneesta miehestä, joilla oli tummat vaatteet yllä. Havaintoja ja vinkkejä vahingonteosta sekä tekijöistä voi ilmoittaa numeroon 0800 90022.
Klo 01.15 pysäytettiin vt 18:llä Jyväskylässä liikennetarkastukseen henkilöauto, johon oli kiinnitetty väärät rekisterikilvet. Ruokkeen kohdalla tavatussa autossa oli erääntynyt ajoneuvovero ja määräaikaiskatsastus, joiden lisäksi vakuutuskin oli maksamatta. Kuljettajana toimi ajo-oikeudeton 63-vuotias nainen, jolla oli neljä matkustajaa kyydissään. Kiinnijääminen oli neljäs kerta vuoden sisään. Ajoneuvorikkomusten ja ajoneuvoverorikkomuksen lisäksi tutkittavaksi tuli myös rattijuopumus ja huumausaineen käyttörikos. Puhalluskoe osoitti nollaa, mutta huumepikatesti näytti positiivista tulosta amfetamiinille. Kuljettaja vietiin verikokeisiin.
Klo 01.25 poliisipartio pysäytti vt 3:llä Hämeenkyrön Kostulassa liikennetarkastukseen henkilöauton, jota kuljetti 24-vuotias ajo-oikeudeton mies. Puhalluskoe osoitti kuljettajalle nollatulosta, mutta alustava huumetesti positiivista amfetamiinille. Mies kuljetettiin verikokeisiin rattijuopumus- ja huumausaineen käyttörikosepäilyn takia. Samaan paikkaan pysäytettiin tarkastusta varten toinenkin henkilöauto. Tässä autossa kuljettajana toimi 25-vuotias ajo-oikeudeton nainen. Myös häntä epäillään huumausaineen käyttörikoksesta ja rattijuopumuksesta. Puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti positiivista amfetamiinille. Nainen vietiin verikokeisiin.