Moottoritiellä autoilijan keskinopeudeksi mitattiin 234 kilometriä tunnissa

Julkaisuajankohta 1.5.2022 15.45
Uutinen

Rauhallista vapun viettoa Meri-Lapin alueella ovat sävyttäneet ylinopeudet ja pahoinpitelyt.

Ylitorniolla perjantai-iltana asuntoon tunkeutunut seurue pahoinpiteli asukasta, ja anasti häneltä omaisuutta. Poliisi sai epäillyt tekijät kiinni yön aikana.


Lauantaiaamuna poliisi sai Tornioon tehtävän, jonka mukaan asianomistajaa oli käyty uhkailemassa ja samassa yhteydessä häneltä oli viety puhelin. Poliisi tavoitti aamupäivän aikana tapahtumapaikalta poistuneet henkilöt.


Torniossa perjantain ja lauantain välisenä yönä ravintolasta poistunut henkilö joutui pahoinpitelyn uhriksi. Lauantai-iltana Kemissä oli ravintolassa kahden asiakkaan välinen pahoinpitely.


Lauantain aikana poliisi mittasi Tornion ja Keminmaan alueilla suuria ylinopeuksia. Torniossa poliisin tavoittamalle moottoripyöräilijälle mitattiin 117 kilometrin tuntinopeus paikassa, missä on 60 kilometrin nopeusrajoitus. Moottoritiellä autoilijan nopeudeksi mitattiin enimmillään 234 kilometriä tunnissa. Poliisiauton videokameran tallentamaa ajoa hidasti moottoritien muu liikenne. Poliisi kuuli kuljettajan saman tien epäiltynä törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen, ja saattoi asian syyttäjälle.


Lauantai-iltana poliisi pysäytti Kemissä autoilijan, jonka epäillään ajaneen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Vastaavassa tilanteessa hän oli 9. kertaa tänä vuonna.
 

Kemi Lapin poliisilaitos Tornio Uutinen