Noin 300 mopoilijan lisäksi miittiin tuli lukuisia mönkijöitä, koppimönkijöitä ja autoja. Kaikkiaan paikalla oli poliisin arvion mukaan noin 500 henkilöä.
Oulussa järjestettiin lauantaina luvallinen mopomiitti. Miitti polkaistiin käyntiin Ouluhalllin pysäköintialueelta kello 16. Ouluhallilta osallistujat ajoivat Kempeleeseen, Kaakkuriin ja Oritkariin. Miitti päättyi Ruskoon.
Tapahtumaan oli sovittuna useampi kokoontumispaikka. Paikat olivat suljettuja alueita, jossa osallistujat saivat näyttää taitojaan. Positiivista oli, että useampi autoilija toi peräkärryllä temppumoponsa suljetulle alueelle.
Ennen Ouluhallilta lähtöä järjestäjät ottivat miittikuskit koolle ja kertasivat kaikille tapahtuman pelisäännöt. Poliisi oli ennakkoon painottanut lainmukaista käyttäytymistä: punaisia valoja päin ei ajeta, ei keulita eikä aiheuteta häiriötä. Kaikki sujuikin hienosti ja niin kuin puhe oli.
Noin 300 mopoilijan lisäksi miittiin tuli lukuisia mönkijöitä, koppimönkijöitä ja autoja. Kaikkiaan paikalla oli liikennepoliisin arvion mukaan noin 500 henkilöä. Miitissä mukana olleet järjestäjän ohjaajat ohjasivat liikennettä, pitivät järjestystä tapahtuma-alueella ja vetivät mopoletkoja. Poliisi kiittää järjestäjiä hyvin hoidetusta tapahtumasta.
Poliisin tehtävänä oli tapahtumapäivänä valvoa mopoja yleisellä tasolla ennen tapahtumaa sekä tapahtuman aikana muualla, kuin järjestäjän osoittamilla alueilla. Valvonnan yhteydessä tarkastetttiin17 mopoa ja kolme moottoripyörää. Sakkoja kirjoitettiin kahdeksan ja liikennevirhemaksuja kuusi. Neljä mopoilijaa sai ajokieltoa viritetyn mopon takia. Valvontailmoituksia kirjattiin viisi.