Hyppää sisältöön

Mopovalvontaa Keminmaassa.

Julkaisuajankohta 29.8.2017 19.37
Tyyppi:Uutinen

Poliisi suoritti mopovalvontaa Keminmaan keskuskoululla tänään tiistaina. Valvonnan pääpaino oli mopojen kunto ja erityisesti niiden viritysten ennalta estäminen. Valvonnassa tarkastettiin noin viitisenkymmentä mopoa. Kahdesta moposta jouduttiin poistamaan rekisterikilvet. Mopojen rakennetta oli muutettu siten, että rakenteellinen nopeus kasvoi. Muutokset aiheuttivat sen, että yksi kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Lisäksi vikoja löytyi renkaista, jarruista ja valoista.

Kaikkiaan valvonnassa määrättiin neljä rangaistusvaatimusta, neljä rikesakkoa ja kolme kirjallista huomautusta.

Poliisi ei ollut kovin tyytyväinen iskun tuloksiin vaikkakin ne oli linjassa aikaisempiin iskuihin. Ainahan sitä toivoo, että tilanne olisi mennyt parempaan suuntaan. Poliisi toivookin, että nuorten vanhemmat tutustuisivat lastensa mopojen kuntoon. Jos oma ammattitaito ei tähän riitä kannattaa mopo tarkistuttaa ammattilaisilla esim. huoltoliikkeessä. On erittäin vaarallista kulkea liikenteessä epäkuntoisella mopolla, jossa eivät toimi valot tai jarrut. Lisäksi mopo voi kulkea jopa 90 km/h. Ylinopeus yhdessä varustepuutteiden kanssa on vaaraksi niin kuljetajalle itselle kuin kyydissä olijalle ja muille tiellä liikkujille.

Lapin poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen