Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä on yritetty murtautua vihreä- siniseen Nissan Sunny henkilöautoon Iisalmen Sotilaskadulla. Teko on kuitenkin jäänyt yrityksen asteelle. Auto on ollut pysäköitynä asukkaille tarkoitetulla autopaikalla.
Keskiviikkona on Iisalmen kulttuurikeskuksen aulassa säilytyksessä olleesta repusta varastettu rahapussi.
Keskiviikkoiltana on Kiuruveden Lahnakankaantiellä henkilöauto ajautunut osittain ulos tieltä päätyen levikkeen kohdalla lumipenkkaan jääden siihen kiinni. Poliisin kuljettajan paikalta tapaamaa paikkakuntalaista miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta puhalluskokeen osoitettua yli 2,5 promillen lukemia. Alkoholin nauttimisesta kertoi puhalluskokeen tuloksen lisäksi miehen jalkojen välistä korkattuna löytynyt viinapullo.
Torstaiyönä kello kolmen jälkeen tavattiin Iisalmen Tunnelikadulla sijaitsevasta ravintola Istuvasta Härästä sinne ravintolan aukioloajoista piittaamatta luvatta murtautumalla tunkeutunut mies. Mies oli ehtinyt aloitaa paikkoihin tutustumisen ennen poliisin paikalletuloa. Tapahtunutta tutkitaan varkauden yrityksenä.
Torstaiyönä kello neljän jälkeen rikkoi Iisalmen Karjalankadulla asuntoonsa sisälle pyrkinyt mies kerrostalon alaoven lasin. Rikkoja loukkasi ovea potkaistuaan jalkaansa ja sairaalalla todettiin myös käden kaipaavan paikkaamista.