Maanantaina 6.2.2017 klo 5 aikaan tapahtui Närpiön Pjelaxissa ulosajo. Henkilöauto oli tullut pohjoisen suunnasta ja ajatunut kulkusuunnassaan oikealle ulos tieltä. Paikassa on vasemmalle kaartuva mutka.
Auto oli suistunut pientaretta pitkin 172 metriä ennen pysähtymistä. Mieshenkilö oli lentänyt törmäyksen voimasta ulos autosta ja löytyi noin 3-4- metrin päästä atosta. Autosta noin 31 metrin päästä löytyi kuollut koira, joka on myös lentänyt ulos autosta.
Kuljettajaksi osoittautui vuonna 2004 syntynyt nuorimies. Mies on kotoisin Raahesta. Mies oli ottanut auton luvatta käyttöön aamuyöllä lähisukulaiseltaan. Mies on viety hoitoon Tampereen yliopistolliseen sairaalaan. Miehellä on vaikea vamma aivoissa.