Hyppää sisältöön

Nastolassa näpistyksestä kiinni jäänyt mies löi myyjää kasvoihin.

Julkaisuajankohta 16.3.2022 10.16
Tyyppi:Uutinen

Hämeen poliisilla oli viimeisen vuorokauden aikana noin 180 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi viisi henkilöä erinäisistä syistä. Kanta-Hämeessä poliisia työllisti vakava liikenneonnettomuus ja Päijät-Hämeen puolella kortittomat kuskit, pahoinpitelyt ja näpistelijät

Päijät-Häme

Kello 10.30 aikoihin, tuli Nastolasta Muurarintieltä poliisille ilmoitus näpistelijästä, jota kaupan henkilökuntaan kuuluva henkilö oli lähtenyt tavoittamaan näpistelijän lähdettyä karkuun. Myyjä oli tavoittanut näpistelijän, jolloin näpistelijä oli lyönyt myyjää kasvoihin. Mies oli päässyt myyjältä vielä pakoon, mutta myyjä oli tavoittanut hänet uudestaan Rakokiventien ja Vasaratien risteyksessä, missä hän sai pidettyä näpistelijää aloillaan siihen asti, että partio ehti paikalle. Asiaa selviteltäessä, saatiin selville, että poliisille ennestään tuttu sarjanäpistelijä oli ottanut kaupasta elintarvikkeita sekä alkoholia alle 10 euron arvosta ja poistunut liikkeestä niitä maksamatta. Miehen myyjään kohdistaman väkivallan takia asiaa tutkitaan ryöstönä. Mies kiinniotettiin asian vuoksi. 24-vuotias mies on jäänyt viimeisen vuoden sisällä kiinni anastusrikoksista 31 kertaa.

Kello 11.35 aikaan ilmoitti Lahdessa keskustassa sijaitsevan kauppakeskuksen järjestyksenvalvoja pahoinpitelystä, jossa osallisina kaksi naista. Tapahtumapaikalla selvisi partiolle, että reilu 40-vuotias nainen oli lyönyt toista noin 25-vuotiasta naista kasvoihin ja kylkeen vanhan riidan takia. Pahoinpitelyyn syyllistynyt nainen kiinniotettiin tapahtuman vuoksi. Naisen hallusta löytyi myös pieni määrä huumausaineita.

Kello 14.00 aikoihin pysäytti partio Lahdessa Ilveskadulla ruotsin rekisterissä olevan henkilöauton, jonka kuljettajalta puuttui ajo-oikeus. Autoa kuljettanut noin 20-vuotias mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta yhdeksän kertaa.

Kello 20.00 aikaan tuli Lahdesta Hirsimetsäntieltä ilmoitus, jonka mukaan vanhempi mies oli rikkonut kerrostalon alaovenikkunan ja mennyt rappukäytävään. Paikalta tavattiin eläkeiässä oleva mies, joka kertoi rikkoneensa ikkunan, jotta pääsisi lämmittelemään rappuun. Mies kiinniotettiin vahingontekoon epäiltyinä ja vietiin putkaan lämmittelemään.

Kello 20.00 aikaan pysäytti partio Orimattilassa Pennalantiellä pakettiauton, jonka kuljettajana toimineella noin 50-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Miehelle suoritettiin seulonta-alkometrikoe, joka näytti nollaa. Miehen olemuksen ja käytöksen takia hänelle tehtiin huumausainepikatesti, joka osoitti miehen käyttäneen huumausaineita ennen ajoa. 

Partio pysäytti Lahdessa Jalkakarannantiellä kello 23.00 aikaan ajoneuvon, jonka kuljettajana toimineella 25-vuotiaalla miehellä ei ollut ajo-oikeutta. Mies on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta 4 kertaa

Hiukan ennen puolta yötä rikkoi alle 40-vuotias nainen Lahdessa Vuohtiankadulla henkilöauton sivuikkunan ja yhden ikkunan viereisestä talosta. Teolleen nainen ei osannut antaa muuta selitystä, kuin että hän oli menettänyt hermonsa, koska kukaan ei ollut avannut hänelle ovea. Nainen kiinniotettiin vahingontekoihin epäiltynä.

Kanta-Häme

Kello 17.30 aikaan tapahtui Hämeenlinnassa tie 10:lla liikenneonnettomuus, jossa menehtyi yksi henkilö. Henkilöauto oli lähtenyt ohittamaan suoralla tieosuudella toista henkilöautoa. Ohittava auto ei kerennyt palaamaan omalle kaistalleen ajoissa, vaan osui vastaantulevan kuorma-auton kanssa yhteen. Henkilöauton kuljettajana toiminut mies menehtyi tapahtumapaikalla. Poliisi ei tiedota asiasta enempää.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta