Nettipetostehtailija oli helpon rahan perässä

12.5.2021 16.05
Uutinen

Varsinais-Suomen käräjäoikeus vangiksi tänään useista nettipetoksista epäillyn varsinaissuomalaisen naisen. Nainen vangittiin jatkamisvaaran perusteella. Nainen on ollut kuulustelussa yhteystyöhaluinen. Hän on tunnustanut tekemänsä petos rikokset. Naisella oli myynnissä internetin nettikirpputoreilla myynnissä muun muassa vaatteita ja laukkuja. Ostajat olivat maksaneet tuotteet. Maksettuja tuotteita ei toimitettu.

Poliisi haluaa muistuttaa kansalaisia netin avulla suoritettavien petosten helppoudesta. 
Nettipetoksia tekevän henkilön motiivina on helppo rahan saanti. Kiinnijoutumisen riski ei kiinnosta rahan tarpeessa. Asiasta jää viiveellä kiinni, kun poliisi saa tehtyä viranomaistiedustelut tileistä tai käytetyistä puhelinnumeroista.

Tämän takia nettipetoksia tehdään lyhyen ajan sisällä useita, koska kiinnijäämisriski kasvaa koko ajan. Nettipetoksen tehnyt voi antaa selityksiä, miksi hän ei ole vielä tuotetta toimittanut viivyttääkseen rikosilmoituksen tekoa. Asianomistajat saavat yleensä haaveilla rahojen saamisesta takaisin.  

Epäiltyjen käyttämien tilien tarkastelun perusteella osa petoksen uhriksi joutuneista ei tee ollenkaan poliisille rikosilmoitusta. 

Ostajan pitää miettiä uudelleen ostamista, jos myyjä pyytää laittamaan rahaa jollekin muulle tilille kuin omallensa. Ennen maksun vahvistamista kannattaa huomioida, mikä nimi tulee saaja kohtaan maksusovelluksessa järjestelmän kautta automaattisesti. Myyjät eivät välttämättä käytä omaa nimeään myynti-ilmoituksissa.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Salo Uutinen Varsinais-Suomi
Lounais-Suomen poliisilaitos
petos
rikosasiat
vangitseminen