- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Nimeä etsimässä
Sunnuntai-illan tapahtumia Sisä-Suomen poliisilaitoksen alueelta:
Poliisipartio pysäytti Tampereen Lapinniemessä klo 17.20 liikennetarkastukseen henkilöauton, jota kuljetti kolmekymppinen nainen. Nainen osoittautui ajo-oikeudettomaksi. Lisäksi asiassa ilmeni ajoneuvorikkomus ja ajoneuvoverorikkomus. Auto oli katsastettu viimeksi neljä vuotta sitten.
Henkilöautoilija ohitti huomattavalla ylinopeudella tunnuksettoman poliisiauton vt 4:llä Viitasaaren Viitajärvellä klo 17.35. Partio lähti seuraamaan autoa, jonka kuljettaja jatkoi muiden autojen ohittelua ylinopeutta käyttäen. Partion päästyä auton kantaan sen kuljettaja lähti näkemäesteestä huolimatta vielä ohittamaan raskasta ajoneuvoyhdistelmää loivassa ylämäessä. Auton keskinopeudeksi mitattiin 120 km/h rajoituksen ollessa 80 km/h. Kuljettajaksi osoittautui 1990-luvulla syntynyt mies, jota epäillään törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Laukaan Jokiniementiellä klo 18.14 henkilöautoa kuljettanutta kolmekymppistä miestä epäillään rattijuopumuksesta. Normaalissa liikennevalvonnassa tavattu kuljettaja vietiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja määrättiin ajokieltoon.
Tampereen Kumpulantiellä tarkastettiin klo 23.05 henkilöauto, jonka 1990-luvulla syntynyttä kuljettajaa epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta. Alustavien selvitysten perusteella myös toisen samaa ikäluokkaa olevan miehen epäillään ajaneen autoa hetkeä aiemmin. Molemmat kuljetettiin rattijuopumus- ja huumausaineenkäyttörikosepäilyn vuoksi verikokeisiin.
Poliisipartio pysäytti vt 3:llä Ylöjärven Metsäkylän kohdalla henkilöauton liikennetarkastusta varten klo 00.20. Autoa ajoi ajo-oikeudeton hieman yli parikymppinen mies. Hän kertoi poliisille ensin väärät henkilötiedot, mutta oikea henkilöllisyys saatiin selville. Kyseessä oli 18. kerta, kun mies jäi vuoden sisään kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Lisänimikkeeksi rikosilmoitukseen merkittiin väärän henkilötiedon antaminen.
Tampereen Vihiojantieltä tuli selvitettäväksi varkauden yritys klo 00.31. Poliisipartiot menivät paikalle, josta otettiin kiinni 1980-luvulla syntynyt mies ja 1990-luvulla syntynyt nainen. Pariskunta oli yrittänyt murtautua pihassa olleeseen kuorma-autoon sekä viereiseen kiinteistöön. Asiassa tutkitaan myös rattijuopumusta ja huumausaineen käyttörikosta, koska mies ja nainen olivat tulleet paikalle henkilöautolla. Molempien epäillään olleen huumausaineen vaikutuksen alaisena. Rikoksista epäillyt henkilöt vietiin verikokeisiin ja kuljetettiin tämän jälkeen kiinniotettuina poliisiasemalle.
Mänttä-Vilppulassa Virtaintiellä sijaitsevan huoltoaseman halliin yritettiin murtautua klo 02.09. Tekoa tutkitaan varkauden yrityksenä. Vihjeitä ja havaintoja tapahtuneesta voi ilmoittaa numeroon 0800 90022.
Poliisipartio pysäytti klo 03.26 liikennetarkastukseen henkilöauton Nuolialantiellä Tampereella. Autoa kuljettanut n. kolmekymppinen mies puhalsi alkometriin törkeään rattijuopumusepäilyyn yltävät lukemat. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen ja määrättiin ajokieltoon.