Poliisin valvontamaratonissa 15. - 16.4. pysäytettiin Sisä-Suomen teillä ylinopeuden vuoksi 201 kuljettajaa. Näistä Keski-Suomessa pysäytettiin 73 kuljettajaa ja Pirkanmaalla 128. Yksi ylinopeutta ajaneista kuljettajista ajoi rekkaa, yksi taksia ja muut ajoivat yksityisiä henkilöautoja.
Lisäksi siirrettävä automaattivalvontakamera kuvasi 430 ylinopeutta ajanutta kuljettajaa. Näistä kuvattiin 318 kuljettajaa Keski-Suomessa ja 112 kuljettajaa Pirkanmaalla. Ylinopeuden lisäksi kampanjassa tavoitettiin muun muassa yhdeksän etsintäkuulutettua sekä yksi rattijuopumuksesta epäilty kuljettaja.
-Valvontamaratonin tulokset osoittavat topakasti, että liikennevalvontamme "arkityön" lisäksi on tarpeen tehdä jatkossakin tämän kaltaisia valvontoja, sanoo liikennepoliisisektorin johtaja, ylikomisario Veikko Stolt. -Liikennesääntöjä ja nopeusrajoituksia on kuitenkin noudatettava joka päivä eikä vain tällaisina teemapäivinä. Vastuu on kuljettajalla, Stolt muistuttaa.
Oikea tilannenopeus on merkittävä tekijä liikenneturvallisuudelle. Kun nopeus kaksinkertaistuu, jarrutusmatka nelinkertaistuu. Stolt kehottaa ja muistuttaa kaikkia ajamaan oikealla tilannenopeudella ja pitämään riittävän turvavälin. -Meillä on viime vuosilta useita hyviä huonoja esimerkkejä, kuinka liian pienet turvavälit ovat aiheuttaneet vakavia kolareita. Suurissa nopeuksissa pienikin poikkeama aiheuttaa suurta vaaraa, kun ajetaan muutaman metrin päässä toisesta ajoneuvosta.