- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Nuoret mopoilijat ajoivat poliisia karkuun pysäytysmerkeistä huolimatta
Lahdessa järjestettiin lauantaina 5.10.2024 mopokauden viimeiseksi ilmoitettu päätösmiitti, joka työllisti Hämeen poliisia. Mopomiittiin matkalla olleita ja sieltä poistuvia mopoilijoita lähti poliisia karkuun poliisin antamasta pysäytysmerkistä huolimatta.
Karkuun lähteneillä mopoilijoilla oli nopeutta runsaasti yli nopeusrajoitusten, jolloin oltiin vaaraksi muille tienkäyttäjille - eikä vähäisimpänä, myös mopoilijalle itselleen. Pakenevan pysäytystilanteet ovat aina vaarallisia ja poliisi toivoo, ettei sakkojen tai ajokiellon pelossa lähdettäisi ajamaan karkuun. Poliisi haluaa nostaa muutaman esimerkin viikonlopun ylilyönneistä.
14-vuotias ajoi 125 cm³:n rekisteröimättömällä moottoripyörällä tutkaan 59 km/h alueella, jossa rajoitus oli 40 km/h. Kuljettaja ei pysähtynyt poliisin antamaan pysäytysmerkkiin, vaan päätti lähteä karkuun. Lyhyehköksi jäänyt karkumatka päättyi nuoren kaatumiseen, josta hän selvisi onneksi vain asfaltti-ihottumalla.
15-vuotias ajoi poliisia karkuun takavalottamalla ja kilvettömällä mopolla 110 km/h alueella, jossa nopeutta sai olla enintään 60 km/h. Kun nuori saatiin pysäytettyä, poliisi koeajoi mopon ja totesi ajoneuvoa muutetun siten, että kyseessä oli moottoripyörä eikä siinä ollut toimivaa takajarrua. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta ja kuljettaja määrättiin ajokieltoon. Lisäksi poliisi teki ilmoituksen Traficomille moottoripyöräveron määräämiseksi sekä liikennevakuutuskeskukselle vakuutusmaksujen perimiseksi.
15-vuotias ajoi rekisteröimättömällä ja valottomalla 450 cm³:n moottoripyörällä poliisimoottoripyörää karkuun Kujalassa. Alkuun kuski ajoi kiertoliittymässä vasten kiertosuuntaa ja sitten hän kiihdytti vauhdin 100 km/h nopeusrajoituksen ollessa alueella 60 km/h. Tapahtumasta kirjattiin rikosilmoitus liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Myös tässä tapauksessa poliisi teki ilmoituksen liikennevakuutuskeskukselle vakuutusmaksujen perimiseksi.
Kaikissa yllä mainituissa tapauksissa poliisi otti yhteyttä huoltajiin ja teki lastensuojeluilmoituksen.
Pakenevan pysäytystilanteet ovat aina hyvin vaarallisia ja vähän ajokilometrejä kartuttaneelle nuorelle vielä vaarallisempia.
- Kikkailuista ja nuoren kaikkivoipaisuuden tunnosta huolimatta, nuori ei useinkaan ole niin taitava kuski kuin hän kuvittelee. Eniten olemme huolissamme siitä, että karkuun lähtiessä joku nuori loukkaantuu vielä vakavasti tai pahimmassa tapauksessa menehtyy, ylikomisario Jouni Takala Hämeen poliisista kommentoi.
Poliisi kirjasi yllä mainittujen tapausten lisäksi viikonlopun mopomiittiin liittyen liudan muita seuraamuksia. Poliisin haaviin jäi useampi puutteellisilla valoilla varustettu mopo sekä mopoja, joihin oli tehty muutoksia siten, että 45 km/h rakenteellinen nopeus ylittyy. Useammasta ajoneuvosta otettiin rekisterikilvet talteen erilaisten puutteiden tai mopoihin tehtyjen muutosten takia.
Karkuun lähtemiset eivät rajoitu ainoastaan menneeseen viikonloppuun, mopomiitteihin ja Lahteen, vaan koko Hämeen poliisilaitoksen alueella nuoret mopoilijat ovat paenneet poliisia liian usein.
Huoltajilla vastuu olla kiinnostunut nuoren tekemisistä
Poliisi peräänkuuluttaa huoltajien vastuuta olla kiinnostunut nuoren tekemisistä. Mopoilevan nuoren huoltajan tulee olla kiinnostunut siitä, mitä osia nuori mopoonsa tilaa tai minkälainen nuoren kuljettaman ajoneuvon kunto on. Poliisi pyytää myös huoltajia harkitsemaan, kannattaako nuoren antaa mennä seuraamaan mopomiittejä. Miiteissä ei useinkaan ole virallista järjestäjää eikä näin ollen turvallisuudestakaan ole huolehdittu vaadittavalla tavalla.
- Erään aikuisen kommentti on jäänyt hyvin mieleen: onko parempi, että lapsi juo kaljaa vai virittelee mopoa? Niin kuin nämä kaksi olisivat ainoat vaihtoehdot mitä nuori voi tehdä, Takala pohtii.
