- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Nuoret yrittivät anastaa vaahtosammuttimen Riihimäen Matkakeskuksesta
Hämeen poliisiilla oli vuorokauden aikana 182 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi viisi henkilöä. Mainitsemisen arvoista on, että Hämeen alueella ei tavattu yhtään päihtynyttä kuljettajaa vuorokauden aikana.
PÄIJÄT-HÄME
Kello 19.00 aikaan jäi Lahdessa kauppakeskus Triossa kiinni näpistyksestä 37-vuotias mies. Mies oli ottanut hyllystä noin 90 euron arvoisen partakoneen ja leikannut siitä hälyttimen irti pihdeillä, jonka jälkeen piilotti partakoneen taskuunsa. Mies poistui kassalinjan läpi maksamatta tuotetta ja vartijat kiinniottivat hänet. Miehen hallusta löytyi turvallisuustarkastuksen yhteydessä puukko, sekä pihdit.
KANTA-HÄME
Kello 18.00 aikaan jäi Riihimäellä Matkakeskuksella kiinni näpistyksestä 17-vuotias nuori mies. Alueen vartija oli huomannut, kuinka kolme nuorta olivat anastaneet Matkakeskuksesta vaahtosammuttimen ja yrittäneet poistua sen jälkeen autolla, jonka kilvet olivat peitetty lumella. Vartijat saivat auton pysäytettyä nosto-ovilla. Partion tullessa paikalle, otti näpistyksestä syyn niskoilleen 17-vuotias nuori. Poikia puhutettaessa he myönsivät myös peittäneensä tarkoituksella auton rekisterikilvet.