Nuori nainen ajeli päihtyneenä, kortitta ja lähes kaikki autossa pielessä Lahdessa

Julkaisuajankohta 25.1.2023 9.08
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokaudessa noin 170 tehtävää. Poliisin suojiin päätyi 10 henkilöä. Poliisia työllistivät niin liikenneaiheiset tehtävät kuin kotihälytykset ja muut häiriökäyttäytymiset.

KANTA-HÄME

Tiistai aamuna kello 10.00 aikaan, sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään nuoren parin riitaa Hämeenlinnan Voutilassa sijaitsevaan asuntoon. Tapahtumapaikalla selvisi, että alle 20-vuotiaalle pariskunnalle oli tullut suusanallista riitaa aamutoimista. Riita oli yltynyt käsirysyksi, jonka yhteydessä sekä pariskunnan mies, että nainen, olivat aiheuttaneet toisillensa lähinnä naarmuiksi luokiteltavia vammoja. Asiasta kirjattiin kummankin osalta pahoinpitely rikosilmoitukset.

PÄIJÄT-HÄME

Kello 12.45 aikoihin sai partio tehtäväksi mennä selvittelemään pariskunnan riitaa Hämeenkosken keskustassa sijaitsevaan asuntoon. Tapahtumapaikalla selvisi, että asunnon haltijana toimiva nainen ei ollut saanut asunnossa olevaa häiriköivä miestä poistumaan. Mies oli mm. rikkonut naisen puhelimen. Asiasta kirjattiin lievä vahingonteko ilmoitus.

Kello 22.30 aikaan, ajoi partiota vastaan Lahdessa Saimaankadulla henkilöauto, joka oli liikenteestä poistettu, katsastamaton ja verot maksamatta. Partio pysäytti auton ja selvisi, että autoa kuljettaneella 25-vuotiaalla naisella, ei ollut voimassa olevaa ajo-oikeutta. Nainen puhalsi myös poliisin seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän tuloksen. Nainen kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti törkeän rattijuopumus epäilyn.

Kello 01.30 aikaan, pysäytti partio Lahdessa Hennalankadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut 25-vuotias mies puhalsi nollat seulonta-alkometriin. Miehen olemuksen ja entisyyden takia hänelle haluttiin tehdä huumausainepikatesti, mutta mies kieltäytyi siitä, jonka vuoksi partio kuljetti miehen verikokeisiin. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta ja hän on jäänyt viimeisen vuoden aikana kiinni kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta kahdeksan kertaa. Auton rekisterikilpeä oli myös muutettu, teippaamalla mustalla teipillä osa kirjaimista erilaisiksi, kuin alkuperäiset kirjaimet.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta