Hyppää sisältöön

Nuorisojoukko sotki paikkoja kananmunilla Salossa

Julkaisuajankohta 15.7.2016 13.53
Tyyppi:Uutinen

Torstai-aamuyöstä vähän ennen kello kolmea asunnonhaltija ilmoitti hätäkeskukseen, että hänen asuntonsa ikkunaan oli heitelty kananmunia Ketomäenpolulla Salossa.
Alkuun pikkupoikien touhulta vaikuttanut vahingonteko osoittautuikin yllätykseksi asiaa tutkittaessa viiden, iältään 16 - 17 -vuotiaiden nuorten miesten tekemäksi.
Nuorukaisten aikaansaannoksia ilmeni hetken kuluttua lisää. Vanutehtaankadulla oli 2 liikennemerkkiä revitty irti maasta ja asetettu keskelle katua. Metsäkedonkadulla oli usean asunnon postilaatikot rikottu ja heitelty maahan.Myöhemmin ilmeni vielä, että myös Pinjatiellä oli heitelty kananmunia talon seinään.
Tapahtumiin osallisten nuorten henkilöllisyys on tiedossa. Poliisi otti tutkinnallisista syistä kiinni yhden 16 -vuotiaan nuorukaisen. Hän on myöntänyt osallisuutensa mainittuihin vahingontekoihin.
Samassa yhteydessä nuorukainen kertoi myös osallisuudestaan edeltävänä viikonloppuna Salon Tupurissa tapahtuneisiin vahingontekoihin; Tupurissa sotkettiin perjantain ja lauantain välisenä yönä autoja jauhesammuttimia käyttäen. Samalla selvisi myös muiden näihin sotkemiseen osallistuneiden henkilöllisyys.
Kuulustelujen jälkeen nuorimies päästettiin vapaaksi.

Lounais-Suomen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen