Nuorisovalvontaa ja kaksipyöräisiä Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 18.5.2021 14.05
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudenmaan poliisia työllistivät muun muassa nuorisovalvonta, kellarimurrot ja kaksipyöräiset liikenteessä. Ensi viikolla teemme Instagramissa live-lähetyksen, jossa kansalaiset pääsevät esittämään kysymyksiä mopoilusta.

Rapidon partiot olivat viikonloppuna liikkeellä usean partion voimin

Poliisilaitoksen Rapido-ryhmän partiot suorittivat valvontaa perjantai- ja lauantai-iltoina useamman partion voimin. Valvonnan kohteena oli erityisesti pääradan varrella sijaitsevat juna-asemat lähiympäristöineen sekä ostoskeskukset. 

– Kesäinen sää näkyi poliisin hälytystehtävien määrissä läpi koko viikonlopun ja partioille riitti tekemistä koko vuorojen ajaksi. Rapidon partiot tapasivat Keravan, Järvenpään ja Tuusulan alueilla päihtyneitä aikuisia sekä nuoria sekä avustivat hälytyspartioita kiireellisillä tehtävillä. Osassa tapauksissa kirjattiin myös lastensuojeluilmoituksia, kertoo rikoskomisario Hanna Kiiskinen.

– Partiot jalkautuivat myös Koivukylän, Korson, Hakunilan, Keravan ja Kuusijärven alueilla molempina viikonloppuiltoina. Osassa valvonnan kohteena olevista paikoista poistettiin useampia alkoholia nauttivia nuorisoporukoita. Lisäksi valvonnan tuloksena kirjattiin myös rikosilmoitus huumausaineen käyttörikoksesta. Kyseisessä tapauksessa henkilölle annettiin erittäin voimakas poistumiskäsky, koska huumausaineen käyttörikos tapahtui lasten leikkipuistossa, Kiiskinen jatkaa.

– Viikonlopun aikana tavattiin toki myös nuorisoporukoita, joissa nuoret käyttäytyivät erittäin asiallisesti, eikä vanhempikaan kaarti erityisemmin oireillut. Puistoissa oli paljon ihmisiä, mutta ihmiset olivat oikein hyvillä mielin, summaa Kiiskinen.

Kellarimurtoja Vantaalla

Vantaan Myyrmäessä murtauduttiin pariin kellarikomeroon viikonlopun aikana. Asukkaiden kellarikomeroista lähti varkaan matkaan muun muassa polkupyörä, laskettelusukset sekä laskettelu- ja juhlavaatteita.

 – Pian selvisi, että suurin osa anastetusta omaisuudesta oli siirretty läheiseen lukitsemattomaan häkkivarastoon, jonka myötä myös päästiin epäillyn tekijän jäljille. Epäillyn asuntoon tehdyssä kotietsinnässä poliisi löysi vielä lisää anastetuksi epäiltyä omaisuutta, kertoo tutkinnajohtaja rikoskomisario Timo Luoto.

Epäilty tekijä pääsi poliisin huostaan tapahtumien selvittelyä varten. Tapausta tutkitaan Itä-Uudenmaan poliisissa rikosnimikkeellä varkaus.

Kesän ajokausi on täydessä vauhdissa

Viime viikonloppuna isossa roolissa olivat moottoripyöräilijät, joille mitattiin huimia nopeuksia. Kuudelle motoristille mitattiin nopeuksia, joissa kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen ja reilulle kymmenelle motoristille mitattiin nopeuksia, missä kuljettajien epäillään syyllistyneen vakavaan piittaamattomuuteen liikenneturvallisuutta kohtaan. 

 – Haluamme nyt erityisesti kiinnittää huomiota kaksipyöräisten kuljettajien liikennekäyttäytymiseen. Vanha sanonta kertoo, että mitä isot edellä sitä pienet perässä, nimittäin liikennepoliisia työllisti viikonloppuna suuri nuorten mopoilijoiden kokoontuminen Vantaan ja Helsingin alueella, jossa havaittiin useita rikkomuksia, kertoo komisario Asko Sartanen. 

 – Poliisi on liikenneturvallisuusviranomainen ja lakisääteinen tehtävämme on edistää liikenneturvallisuutta. Tähän liittyy myös ajotapavalvonta eli valvomme miten ja missä mopoilla ajetaan ja valvontaan liittyy oleellisesti myös mopojen kunnon valvonta. Vakava liikennerikollisuus vaarantaa ihmisten turvallisuutta ja pahimmassa tapauksessa kyse voi olla hengestä ja terveydestä. Tämä täytyy jokaisen liikenteessä toimivan ymmärtää, Sartanen jatkaa.

 – Liikenneturvallisuus on yhteispeliä. Mukana on poliisi, mopoilevat nuoret, nuorisotyö ja vanhemmat, summaa Sartanen.

Kysymyksiä ja vastauksia mopoilusta – seuraa livelähetystä!

Jaamme mopoiluun liittyvää tietoa yhdessä Liikenneturvan asiantuntijoiden kanssa Itä-Uudenmaan poliisilaitoksen Instagramissa https://www.instagram.com/iupoliisi/?hl=fi keskiviikkona 26.5. klo 18 alkaen. Löydät meidät Instagramista käyttäjänimellä @iupoliisi.

– Käynnistämme suoran lähetyksen tien päällä noin klo 18.00. Toivotamme kaikki tervetulleiksi mukaan seuraamaan ja esittämään kysymyksiä mopoihin ja mopoiluun liittyen. Pyrimme vastaamaan mahdollisimman moneen kysymykseen lähetyksen aikana, komisario Asko Sartanen kertoo. 

Tehtävämäärät kasvavat kesää kohden

Tehtävämäärät jatkavat kasvuaan viikosta toiseen. Kokonaistehtävämäärä viime viikolla oli 2230 ja kasvua edellisestä viikosta oli peräti 306 tehtävää. Tehtävämäärä jakautui tasaisesti koko poliisilaitoksen alueelle, jolloin myös työkuorma jakautui tasaisemmin yksittäisille partioille. 

 – Tehtävämäärien kasvu näkyy eniten viikonloppujen yövuoroissa, jolloin tehtäviä on usein odottamassakin partioiden vapautumista edelliseltä tehtävältä. Kokonaistehtävämäärä viime viikonloppuna oli hieman yli 1016, joka on lähes puolet koko viikon tehtävämäärästä, kertoo komisario Kimmo Klemetti.

Kotihälytystehtävissä suunta on ollut edelleen laskeva. Häiritsevän metelin osalta laskua oli yli kymmenen tehtävää, mutta mikä hienointa, perheväkivaltatehtävissä laskua oli viiden tehtävän verran. Viikonloppuna, jonne kotihälytystehtävät yleensä painottuvat, poliisilla oli 87 kotihälytystehtävää. 

Myös pahoinpitelyrikosten määrässä oli viime viikolla havaittavissa hienoista laskua edelliseen viikkoon verrattuna. Niitä kirjattiin viime viikolta yhteensä 65. Tämä suunta on kaikkien kannalta paras. Tapaukset jakautuvat tällä hetkellä melko tasaisesti yleisen ja yksityisen paikan kesken. 

 – Kesä lähenee, sää lämpenee ja nesteytystä tarvitaan. Alkoholilla hoidettu nesteytys ei ole se paras vaihtoehto, mutta koska sitäkään ei voi välttää, yritetään toimia niin koronaturvallisesti kuin mahdollista ja välttää turhia lähikontakteja, Klemetti jatkaa.

Viikkokooste kertoo Itä-Uudenmaan poliisin arjesta

Itä-Uudenmaan poliisi julkaisee viikoittain koosteen, jossa pyritään antamaan mahdollisimman ajantasainen kuva poliisilaitoksen alueen turvallisuustilanteesta. Viikkotiedotteeseen nostetaan myös poliisin tehtävissä esille tulleita rikostapauksia eri aihealueittain.
 

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Rikokset ja tutkinta Uutinen