- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Oluenhimo ja karkinnälkä yllätti myymälävarkaan
Hämeen alueella oli kaksi tulipaloa; Riihimäen palosta tiedottaa tänään perjantaina rikoskomisario Riku Vihtilä ja Orimattilan palosta myös perjantaina tiedottaa rikoskomisario Markku Vornanen.
Lahti. Torstaina kello 11 tapahtui Tapparakadulla peräänajo. Henkilöauton kuljettaja oli ajanut Tapparakatua Helsingin tien suuntaan, kun Tapparakatu 22 kohdalla jalankulkija oli tullut suojatielle. Henkilöauton kuljettaja oli joutunut jarruttamaan voimakkaasti. Hänen takanaan ajanut 50-vuotias nainen ei saanut pysähtymään autoaan vaan hän törmäsi suojatien eteen pysähtyneen auton perään.
Suojatien eteen pysähtyneen auton kuljettaja loukkaantui törmäyksessä ja hänet kuljetettiin sairaalaan tutkimuksiin.
Asiaa tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja vammantuottamuksena.
Lahti. Hätäkeskus ilmoitti poliisille perjantaina kello 2.00 ulosajosta Kyläkadulla. Partion mennessä paikalle havaitsi se ulosajetun auto syvällä lumihangessa, jota oli auttamassa 23-vuotias mies toisella autolla. Mies oli ajokiellossa aikaisemmin tapahtuneen rattijuopumuksen vuoksi. Hänelle tehtiin huumepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille.
Miehen epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta.
Lahti. 19-vuotias mies meni torstaina kello 21.35 janon ja karkinhimon iskiessä Vapaudenkadulla kauppaan. Hän laittoi kaupan sisällä reppuunsa viisi tölkkiä olutta ja pussillisen karkkia poistuen kassalinjojen ohi maksamatta tuotteita. Mies otettiin kiinni kassa-aulassa. Hänen epäillään syyllistyneen näpistykseen.
Riihimäki. Poliisipartio pysäytti torstaina kello 17 Kinturintiellä henkilöauton, jota kuljetti 28-vuotias mies. Hänet puhallutettiin seulonta-alkometrillä, jonka tulos jäi alle rattijuopumuksen rajan. Mies vaikutti kuitenkin päihtyneemmältä, joten hänelle tehtiin huumepikatesti. Testi oli positiivinen kannabikselle.
Asiaa tutkitaan rattijuopumuksena ja huumausaineen käyttörikoksena.
Hämeenlinna. Hätäkeskus ilmoitti poliisille torstaina kello 18.47, että Hämeensaarentien hampurilaisravintolassa mies "ronkkii" puukolla maksupäätelaitetta ja hän poistui pihalla olleeseen Renault merkkiseen henkilöautoon.
Partio havaitsi ravintolan pihalla kyseisen auton, jonka sisällä istui tuntomerkkeihin sopiva mies. Hän kertoi anastaneensa hampurilaisravintolan maksupäätelaitteen ja hän ojensi sen partiolle. Laite palautettiin ravintolaan.
Maksupäätelaitteen varastanut 37-vuotias mies otettiin kiinni epäiltynä varkauteen.