Partioita työllistivät lähinnä liikenteeseen liittyvät tehtävät, kotihälytykset sekä häiriökäyttäytymiset.
Raahessa ajoneuvo liukui liukasta alamäkeä pitkin keula edellä ojaan, ajoneuvo ei pysähtynyt jarruttamisesta huolimatta. Tilanteessa ei tullut henkilövahinkoja eikä päihteillä ollut asiaa tapahtuneeseen.
Kajaanissa nuoret humalaiset äityivät illan päätteeksi nujakoimaan Keskustassa. Riita oli kova äänistä ja sanallista, eikä kukaan saanut tapahtuneessa fyysisiä vammoja.
Oulussa poliisipartio pysäytti ajoneuvon, kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin nollatuloksen. Kuljettajalle tehtiin huumausainepikatesti, joka oli positiivinen amfetamiinille. Kuljettajaa epäillään huumausainerikoksesta, rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta sekä väärän henkilötiedon antamisesta.