- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Oulun poliisilaitoksen keskiviikkoilta
Oulun poliisilaitoksen alueella oli keskiviikkoiltana ja torstain vastaisena yönä tehtävämäärällisesti rauhallista.
Oulun Limingantullissa järjestetty yleisötapahtuma vaati poliisin paikalla käyntiä pariinkin otteeseen. Järjestyksenvalvojat joutuivat puuttumaan häiriötä aiheuttaneen henkilön toimintaan ja yrittivät poistaa tätä paikalta. Toimenpiteiden kohteena ollut nuori mies vastusti järjestyksenvalvojia voimakkaasti. Nuoren miehen epäillään syyllistyneen järjestystä ylläpitävän henkilön vastustamisen ja pahoinpitelyn lisäksi myös haitantekoon virkamiehelle. Nuori mies vastusteli myös poliisin toimenpiteitä poliisivankilalla eikä suostunut kertomaan henkilötietojaan.
Samassa tapahtumassa myös toinen henkilö vastusti järjestyksenvalvojia, kun nämä joutuivat poistamaan hänet paikalta häiriökäyttäytymisen vuoksi. Miehen hallusta löydettiin huumausaineeksi luokiteltavia lääkeaineita, jonka vuoksi miehen epäillään syyllistyneen myös huumausaineen käyttörikokseen.
Liikenteenvalvonnan yhteydessä kirjattiin illan ja yön aikana mm. kaksi rikosilmoitusta rattijuopumuksesta sekä huumausaineen käyttörikoksesta. Toinen ajoi huumausaineiden vaikutuksen alaisena Ylivieskassa ja toinen Oulussa.