Hyppää sisältöön

Oulun poliisilaitoksen maanantai

Julkaisuajankohta 19.5.2026 5.27
Tyyppi:Uutinen

Oulun poliisilaitoksen alueella kulunut vuorokausi sujui yleisilmeeltään rauhallisesti. Poliisia työllistivät tavanomaisten valvontatehtävien lisäksi muun muassa yksi keskusta-alueella tapahtunut pahoinpitely sekä liikennerikokset.

Pahoinpitely Oulun keskustassa
Maanantai-iltana Oulun keskustassa tapahtui pahoinpitely, jossa miehen epäillään käyneen käsiksi hänelle entuudestaan tuntemattomaan henkilöön. Poliisin partio tavoitti epäillyn tekijän vähän matkan päästä tapahtumapaikalta. Mies otettiin kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.

 

Päihtynyt ja kortiton kuljettaja Oulussa
Hieman puolenyön jälkeen poliisipartio pysäytti ajoneuvon kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Kuljettajana toimineelle miehelle suoritettiin huumausainepikatesti, joka antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.


Huomattava ylinopeus johti rikosepäilyyn – kuljettaja tavattu kortitta jo 12. kerran vuoden sisällä
Aamuyöllä poliisipartiota vastaan ajoi Oulussa ajoneuvo, jolle mitattiin nopeudeksi 130 km/h alueella, jossa nopeusrajoitus on 80 km/h. Ajoneuvon pysäytyksen yhteydessä ilmeni, että kuljettaja oli jo valmiiksi ajokiellossa aiempien liikennerikosten vuoksi.

Kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Kyseessä oli kuljettajan 12. epäilty kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta yhden vuoden sisällä.
 

Liikenne Oulu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta