Oulun poliisilaitoksen perjantai-ilta

Julkaisuajankohta 17.8.2024 5.44
Uutinen

Oulun poliisilaitoksen alueella poliisia työllisti perjantai-iltana mm. kotihälytykset sekä liikenteestä aiheutuneet tehtävät. Päihtyneet aiheuttivat jonkin verran häiriötä myös yleisillä paikoilla.

Alkuillasta poliisi määräsi liikenteenvalvonnan yhteydessä mm. kaksi väliaikaista ajokieltoa. Oulussa ja Lumijoella henkilöauton kuljettajien epäillään syyllistyneen törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Toiselle mitattiin nopeutta 152 km/h nopeusrajoituksen ollessa 80 km/h, ja toiselle 155 km/h nopeusrajoituksen ollessa 100 km/h.

 

Kajaanissa partio tapasi partioinnin yhteydessä henkilön, joka rikkoi hänelle määrättyä matkustuskieltoa ollessaan kaupungin keskustassa klo 21 jälkeen. Matkustuskieltoon määrätty henkilö vastusti voimakkaasti kiinniottoa, eikä hän suostunut luovuttamaan hänellä hallussa ollutta pientä muovipussia partiolle. Matkustuskiellon rikkomisen lisäksi miehen epäillään syyllistyneen virkamiehen vastustamiseen sekä huumausaineen käyttörikokseen. Miehellä hallussa olleessa muovipussissa oli vähäinen määrä huumausaineita.

 

Aamuyöllä Oulussa partio pysäytti henkilöauton, kuljettajan ajokunnon tarkastamiseksi. Ajoneuvon 17-vuotias kuljettaja puhalsi rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat, ja hänelle suoritettu huumausainepikatesti näytti positiivista tulosta huumausaineeksi luokiteltaville lääkeaineille. Ajoneuvoon suoritetussa paikanetsinnässä löydettiin vähäinen määrä huumausaineita. 17-vuotiaan epäillään syyllistyneen rattijuopumukseen sekä kahteen huumausaineen käyttörikokseen.

Kainuu Kajaani Liikenne Oulu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta