- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Oulun poliisilaitoksen tammi-kesäkuun 2019 tilastot: Rikosten kokonaismäärä (ilman liikennerikoksia) kääntyi selvään nousuun
Kaikkien Oulun poliisin tietoon tulleiden rikosten määrä oli huomattavasti vuoden 2018 tammi-kesäkuuta pienempi. Selityksenä määrän tilastolliselle laskulle on se, että liikennerikkomusten suoritteet tilastoituvat noin 3 kk viiveellä minkä vuoksi osa suoritteista puuttuu. Muita rikoksia tarkasteltaessa kasvua oli runsaat 9 prosenttia.
Omaisuusrikoksia poliisin tietoon tuli noin tuhat kappaletta enemmän kuin samaan aikaan edellisvuonna (+15,3 %). Suurin osa kehityksestä selittyy erilaisten varkausrikosten sekä petosten määrän merkittävällä kasvulla. Omaisuusrikosten määrä lisääntyi kaikkialla muualla paitsi Koillismaalla. Erilaisia varkauksia Oulun poliisin tietoon tuli runsaat 300 kappaletta enemmän kuin edellisvuonna ja petoksia noin 250 enemmän. Niin sanottuja valepoliisitapauksia on kuluvana vuonna poliisin tietoon tullut kymmenen kappaletta, kun määrä vuonna 2018 oli 62. Ennalta estävä työ ja valistus vaikuttivat tehonneen - selkeä ja määrätietoinen viestintä sekä osallistuminen erilaisiin tilaisuuksiin ovat olleet onnistumisen perustana. Valitettavasti uutena ilmiönä ovat nousseet erilaiset sijoitushuijaukset ja ns. toimitusjohtajapetokset.
Poliisille ilmoitettu väkivaltarikollisuus on pysynyt täsmälleen samalla tasolla kuin vuoden 2018 tammi-kesäkuussa. Pahoinpitelyrikoksia kaikkiaan Oulun poliisin tietoon tuli 35 kappaletta vähemmän kuin viime vuonna - ainoastaan Kainuussa määrä kasvoi hieman. Määrätietoisella työllä Oulun poliisi yhteistyössä Keskusrikospoliisin kanssa on saanut useita rikollisia voimatoimijoita vankilaan - tuon seurauksena törkeimmän väkivallan määrä on kääntynyt laskuun. Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna 2019 yli kymmenen prosenttia vähemmän törkeitä pahoinpitelyitä - myös henkirikosten määrä oli selvästi edellisvuotta pienempi.
Omaisuusrikosten määrä lisääntynyt lähes ”kautta linjan”
Iso osa niin Oulun poliisilaitoksen kuin yleensäkin poliisin tietoon tulevasta rikollisuudesta kohdistuu omaisuuteen. Kuluvana vuonna Oulun poliisin tietoon on tullut yhteensä noin 7 700 omaisuusrikosta - edellisenä vuonna määrä oli 1000 kappaletta pienempi. Kehitys oli varsin yhtenäistä - ainoastaan ryöstöt ja mökkimurrot vähenivät edellisvuoteen verrattuna. Asunto-, liike ja kellarivarastomurtoja Oulun poliisin tietoon tuli sen sijaan merkittävästi edellisvuotta enemmän. Useamman vuoden ajan vähentyneet automurrot kääntyivät alkuvuonna myös selvään kasvuun. Erilaisia petoksia Oulun poliisin tietoon tuli 257 kappaletta enemmän kuin vuonna 2017. Omaisuusrikosten selvitysaste heikkeni vuoden 2018 tammi-kesäkuuhun verrattuna 7,8 prosenttiyksikköä - rikosten keskimääräinen tutkinta-aika lyheni puolestaan merkittävästi, 30 vuorokaudella.
Ulkomaalaisten osuus Oulun poliisin tietoon tulleista omaisuusrikoksista lisääntyi verrattuna alkuvuoteen 2018. Törkeissä varkauksissa - joiksi esimerkiksi asuntomurrot luokitellaan - ulkomaalaisten osuus on kuitenkin kuluvana vuonna ollut selvästi edellisvuotta pienempi.
Väkivalta on kokonaisuudessaan vähentynyt niin yleisillä kuin yksityisilläkin paikoilla
Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna 2019 väkivaltarikoksia täsmälleen sama määrä (tarkkaan ottaen yksi kappale vähemmän) kuin edellisvuonna tammi-kesäkuussa. Väkivaltarikoksista suurin osa on pahoinpitelyrikoksia joko yleisellä tai yksityisellä paikalla, kummassakaan ei ole tapahtunut merkittävää muutosta.
Poliisin tietoon tulleen väkivallan kokonaismäärä on siis kuluvana vuonna ollut samaa tasoa kuin edellisenä vuonna - ilahduttavaa on kuitenkin törkeimpien väkivaltarikosten väheneminen. Yleisimmin näiden taustalla on ollut erityisesti huumausainekauppaan liittyvä väkivaltainen velanperintä. Oulun poliisilaitos ja KRP ovat yhteistyössä saaneet useamman rikollisen voimatoimijan vankilaan - tällä vaikuttaisi olleen selkeä vaikutus väkivallan määrään. Myös pitkään lisääntyneet ryöstöt jäivät edellisvuoden tason alapuolelle.
Henkirikoksia yrityksineen Oulun poliisilaitoksen alueella tapahtui tammi-kesäkuussa 19 kun määrä oli edellisvuonna vastaavana ajankohtana 23. Toteutuneita henkirikoksia tapahtui kaksi, kun määrä vuoden 2018 tammi-kesäkuussa oli kolme. Törkeitä pahoinpitelyjä Oulun poliisin tietoon tuli yhdeksän kappaletta vähemmän.
Pahoinpitelyrikoksia kaikkiaan Oulun poliisin tietoon tuli alkuvuonna hieman alle 1 300 kappaletta, joissa rikoksesta epäilty on tiedossa noin 1 150 tapauksessa. Ulkomaalaisten tekemiksi epäiltyjen pahoinpitelyrikosten määrä kasvoi erittäin huomattavasti, 50 prosentilla 70 tapauksesta 105 tapaukseen. Ulkomaalaisten tekemien pahoinpitelyjen osuus oli tammi-kesäkuussa hieman alle kymmenen prosenttia kaikista Oulun poliisin tietoon tulleista - vuotta aiemmin osuus oli lähes kolme prosenttiyksikköä pienempi.
Kaikkien seksuaalirikosten määrä kasvoi huomattavasti vuoden 2018 tammi-kesäkuuhun verrattuna
Erilaisia seksuaalirikoksia Oulun poliisilaitoksen tietoon tuli 205 kappaletta kun edellisvuonna määrä oli 111. Prosentuaalisesti tuo tarkoittaa lähes 85 prosentin lisäystä - Oulun kaupungin alueella muutos oli vielä voimakkaampaa, seksuaalirikosten kokonaismäärä kasvoi yli sata prosenttia edelliseen vuoteen verrattuna.
Raiskausrikoksia kaikkiaan koko Oulun poliisilaitosalueella poliisin tietoon tuli lähes kaksinkertainen määrä verrattuna alkuvuoteen 2018 (+37 kpl). Lapsen seksuaalisia hyväksikäyttöjä ilmoitettiin 42 kappaletta enemmän kuin edellisvuonna vastaavana aikana (+98 %). Seksuaalisia ahdisteluja Oulun poliisin tietoon tuli täsmälleen sama määrä kuin tammi-kesäkuussa 2018.
Tammi-kesäkuussa 2019 yhteensä 152 seksuaalirikoksessa rikoksesta epäilty oli poliisin tiedossa - näistä 60 oli ulkomaalaisia. Ulkomaalaisten suhteellinen osuus kaikissa seksuaalirikoksissa oli Oulun poliisilaitoksen alueella kuluvana vuonna noin 40 prosenttia. Edellisvuonna osuus oli 25 prosenttia. Alkuvuonna 2019 raiskausrikoksista epäiltyjä ulkomaalaisia oli 40 ja edellisenä vuonna seitsemän. Raiskauksesta epäillyistä viime vuonna oli ulkomaalaisia 58 prosenttia kun osuus edellisenä vuonna puolet tuosta.
Oulun poliisilaitos tiedotti talvella tutkinnassa olleista, alaikäisiin 10 - 15 vuotiaisiin tyttöihin kohdistuneista epäillyistä seksuaalirikoksista pääasiassa Oulussa. Teot ajoittuvat kesään ja syksyyn 2018. Teoissa epäillyt henkilöt ovat ulkomaalaistaustaisia nuoria miehiä. Suurimpaan osaan liittyi yhteydenottaminen sosiaalisessa mediassa. Poliisi kehottaa edelleen erityisesti nuoria ja nuorten vanhempia tarkkaavaisuuteen ja pelisäännöistä sopimiseen sosiaalisessa mediassa. Tuntemattomien henkilöiden kaveri- ja seuraamispyyntöjä ei tule hyväksyä. Profiilit kannattaa laittaa yksityisiksi. Suuressa osassa edellä mainituista epäillyissä rikoksissa nuoriin on oltu ensin yhteydessä sosiaalisen median kautta, minkä jälkeen on ollut muutakin kanssakäymistä ja yhteydenpitoa.
Yleisten paikkojen turvallisuus koheni
Yleisten paikkojen turvallisuutta on mitattu ja seurattu vuodesta 1999 alkaen katuturvallisuusindeksin avulla. Indeksin laskennassa on mukana eri painoarvoin väkivalta- ja omaisuusrikoksia sekä liikennejuopumuksia. Indeksin perusteella katuturvallisuus koheni alkuvuonna Oulun poliisilaitoksen alueella ja myös Oulun kaupungin osalta. Tietoon tulleen rikollisuuden perusteella laskettavan indeksin mukaan turvallisuustilanne myös Oulun kaupungin kaduilla oli hyvällä tasolla.
Kaikkien huumausainerikosten määrä hieman edellisvuotta pienempi - törkeitä huumausainerikoksia selvästi edellisvuotta vähemmän
Oulun poliisin tietoon tuli tammi-kesäkuussa huumausainerikoksia yhteensä noin 850 kappaletta, jossa on edellisvuoteen verrattuna laskua puolitoista prosenttia. Näistä huumausaineiden käyttörikoksia oli viime vuonna 603 kappaletta (vuoden 2018 tammi-kesäkuussa 604 kpl).
Törkeitä huumausainerikoksia Oulun poliisi on saanut paljastettua alkuvuonna 12 kappaletta kun määrä vuotta aiemmin oli kuusi enemmän. Oulun poliisin tavoitteena on ollut päästä entistä suurempien organisaatioiden ja rikollisten voimatoimijoiden jäljille. Ammattimaisen huumausainekaupan seurannaisvaikutuksena on ollut erilainen liitännäisrikollisuus - alustavien tietojen mukaan vaikuttaa sille, että onnistumisissa aiemmin mainittujen rikollisten voimatoimijoiden suhteen on kyetty vaikuttamaan paitsi ryöstöjen ja törkeimpien väkivaltarikosten mutta myös huumausainerikollisuuden määrään.
Rattijuopumusten määrä pysyi edellisvuoden tasolla - törkeiden rattijuopumusten määrä laskussa
Kaikkien liikennerikosten määrä väheni Oulun poliisilaitoksen alueella lähes 700 kappaleella (- 12,2 %). Liikennerikkomusten osalta vuosivertailu on ongelmallista, kun automaattisen liikennevalvonnan kirjaamistavassa on tapahtunut muutos. Aikaisemmin ilmoituspäiväksi kirjattiin se ajankohta, kun tapaus kirjattiin Poliisiasiain tietojärjestelmään - käytännössä ehdollisissa rikesakoissa noin 3 kuukauden päästä siitä, kun rike oli tapahtunut. Uudistuksen jälkeen ilmoituspäiväksi on laitettu tapahtumapäivää seuraava päivä. Esimerkiksi kuluvan vuoden tammikuun ensimmäisenä päivänä järjestelmään kirjatun ilmoituspäivä voi olla 2018 syys-lokakuussa.
Hälytystehtävien määrä väheni - uusi hätäkeskusjärjestelmä muutti tehtävien jakaumaa
Oulun poliisi hoiti alkuvuoden 2019 aikana 40 000 tehtävää (-9,4 %), joista kiireellisesti tai viipymättä hoidettavia (hälytystehtäviä) oli 20 000 kappaletta. Edellisenä vuonna tammi-kesäkuussa määrät olivat 44 200 ja 23 600. Uusi hätäkeskustietojärjestelmä Erica otettiin käyttöön marraskuussa 2018 Oulun hätäkeskuksessa ensimmäisenä valtakunnassa. Järjestelmän uudistuneet vastemääritykset ovat muuttaneet tehtävien kiireellisyysluokituksia jossain määrin. Muutos ei ole vaikuttanut käytännön poliisitoimintaan, mutta on lisännyt kiireellisimmin hoidettavien (A -luokan) tehtävien osuutta. A-luokan tehtävien määrä lisääntyikin alkuvuonna noin 1 500 kappaleella (+ 52 %). Kotihälytystehtävien määrä kokonaisuudessaan väheni noin 450 tapauksella (- 12,7 %) ja perheväkivaltatehtäviksi arvioitujen tehtävien määrä yli neljänneksellä (-317 kpl). Koteihin poliisi hälytettiin kuitenkin 3 100 kertaa erilaisista syistä. Näistä 175 tapauksessa perheväkivalta johti rikostutkintaan.
Tietojärjestelmämuutos näkyy myös toimintavalmiusajoissa. Kaikkien hälytystehtävien toimintavalmius koheni yli neljällä minuutilla vuoden 2018 tammi-kesäkuuhun verrattuna mutta A-luokan tehtävien toimintavalmius heikkeni vajalla minuutilla. Oulun poliisiaseman tilaongelmat vaikuttavat kuitenkin edelleen monella tapaa hälytystehtävien hoitamiseen. Konkreettisena vaikutuksena on esimerkiksi, että kiinniotettujen kuljettaminen joko Haukiputaalle tai Raaheen tarkoittaa tehtävän hoitamiseen kuluvan tunnista kahteen enemmän kuin silloin kun säilytystilat olivat Oulun keskustassa.
Henkilökorttien kysyntä jatkuu edelleen vahvana - myös passeja haettiin aiempaa enemmän
Oulun poliisilaitokselta myönnettiin tammi-kesäkuussa 2019 noin 38 000 passia ja runsaat 20 000 henkilökorttia. Henkilökorttihakemuksissa kasvua oli yli 200 prosenttia - passeja puolestaan haettiin 16 prosenttia enemmän.
Laki vahvasta sähköisestä tunnistamisesta ja sähköisistä luottamuspalveluista (ns. tunnistamislaki) muuttui vuoden vaihteessa. Tunnistamislain muutoksen myötä henkilökortin tarve on kasvanut ja julkisen keskustelun myötä henkilökortti ja sen ominaisuudet ovat tulleet yleisölle tutummiksi.
Aseluvat muodostavat myös ison kokonaisuuden myönnetyistä luvista. Niitä myönnettiin alkuvuonna 2019 noin 3 000 kappaletta (- 3,9 %).
Turvapaikkaa hakeneiden määrä väheni
Vuoden 2019 alkupuoliskolla jätettiin 86 turvapaikkahakemusta joista 67 oli uusintahakemuksia.
Suurimmista turvapaikkamaista Irak ja Somalia ovat hyvin haasteellisia ja niihin saadaan palautettua kansallisella tasolla vain muutamia henkilöitä. Tästä johtuen vastaanottopalveluista poistettujen asiakkaiden määrä kasvaa pikkuhiljaa.
Vuoden 2019 alkupuoliskolla poistettiin maasta 59 henkilöä. Vuonna 2018 Oulun poliisi poisti maasta yhteensä 113 henkilöä - määrä on siis jokseenkin samalla tasolla kuluvanakin vuonna. Kuluvana vuonna maasta poistetuista jouduttiin saattamaan vain 13 % - kun vuonna 2017 käännytetyistä 200 henkilöstä jouduttiin saattamaan 21 % ja vuonna 2018 hieman pienemmästä määrästä 27 %. Tämä tarkoittaa, että vapaaehtoisten poistujien osuus näyttäisi nousseen tänä vuonna edellisen vuoden vähenemisen jälkeen.
Mediatilastot Oulun pl tammi-kesäkuu 2019 pdf, 256,2 kB
Ulkomaan kansalaisten osuus rikollisuudessa - Oulun pl tammi-kesäkuu 2019 pdf, 132,2 kB