- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Oulun poliisilaitoksen tiistai - keskiviikko yö
Oulun poliisilaitoksen alueella oli tiistai-iltana ja keskiviikon vastaisena yönä rauhallista.
Oulussa tiistai-iltana partio joutui puuttumaan humalassa sähköpotkulaudalla liikenteessä olleen miehen kulkemiseen. Mies oli aiheuttanut vaaraa toiselle sähköpotkulautailijalle ja jätti väistämättä risteyksessä oikealta tullutta henkilöautoa. Ajaminen oli muutenkin ollut mutkittelevaa ja holtitonta. Partio kirjoitti miehelle sakon liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla sekä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Ylivieskassa henkilöauton kuljettajan epäillään syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen sekä kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Partion pysäytettyä henkilöauton, kuljettaja puhalsi 1,5 promillea ja hänen ajo-oikeutensa oli vanhentunut.
Muuten Oulun poliisilaitoksen alueella kirjattiin rikosilmoituksia illan ja yön aikana mm. omaisuusrikoksista sekä huumausainerikoksista.