Oulun poliisilla oli rauhallinen tiistain vastainen yö

Julkaisuajankohta 8.10.2024 5.09
Uutinen

Poliisia työllistivät häiriökäyttäytymiset yleisillä ja yksityisillä paikoilla.

Tehtäviin liittyviä rikosilmoituksia kirjattiin muun muassa erilaisista omaisuusrikoksista ja pahoinpitelyistä.

Liikennerikoksia oli muutamia ja niistä kirjattiin ylinopeussakkoja. Illan aikana Oulun keskustan läheisyydestä tavattiin yksi humalainen kortiton autoilija, tästä kirjattiin rikosilmoitus kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta sekä rattijuopumus.

Oulun keskustassa tuli illalla poliisille ilmoitus tulipalosta. Pelastuslaitos oli kohteessa nopeasti ja palon syyksi selvisi, että joukko nuoria oli sytyttänyt kirjan palamaan. Palo oli aiheuttanut lähinnä savuhaittaa, eikä vaara muille ihmisille aiheutunut.

Tehtävämäärältään yö oli rauhallinen.

Oulu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta