Oulun poliisin liikennevalvontaa Kuusamossa

Julkaisuajankohta 27.2.2021 20.49
Uutinen

Oulun poliisin liikenneryhmä suoritti lauantaina Kuusamossa Rukan alueella monipuolista liikenteen valvontaa.

Valvontaa suoritettiin niin maastossa kuin tien päällä. Päivän aikana tarkastettiin noin 60 moottorikelkkaa ja sen kuljettajaa. Kaikki kelkan kuljettajat olivat selvin päin, mikä oli positiivinen asia. Jouduimme kuitenkin puuttumaan useisiin tapauksiin, jossa kelkan kuljettajat eivät käyttäneet ns. tappokatkaisinta. Uuden tieliikennelain voimaan tultua ko. katkaisinta on käytettävä niin maastossa kuin tieliikennelain mukaisella alueella. Toinen merkille pantava asia mihin jouduimme puuttumaan oli kelkan luovuttaminen alaikäisen ja kortittoman kuljetettavaksi. Nämä kaikki tapaukset sattuivat virallisella moottorikelkkareitillä.

Tiellä nro 5 Kuusamon ja Rukan välillä hiihtolomaliikenne soljui rauhallisesti. Olosuhteet olivat hyvät, pilvipouta, pakkasta -1,5 ja ajourat paljaat. Kello 16 aikaan alkoi liikenne hieman ruuhkautua Kuusamon korkeudella keskisuomalaisten lähestyessä lomakohdetta.

Vitostiellä hieman Rukalta Kuusamoon päin partio havaitsi tieltä ulosajetun henkilöauton. Partion selvittäessä asiaa todettiin, että loivasti vasemmalle kaartuvassa mutkassa ajoneuvo oli ajautunut osittain vastaantulevan kaistalle ja korjausliikkeen seurauksena ajautui tieltä ulos. Kuljettajalle suoritetussa puhalluskokeessa epäillään hänen syyllistyneen törkeään rattijuopumukseen ja liikenneturvallisuuden vaarantamiseen. Kuljettaja määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

Valvontaa jatketaan ja toivotaan että hiihtolomaliikenne sujuisi rauhallisissa merkeissä kiireettömästi.
 

Liikenne Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen