- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Oulun poliisilaitoksen tapahtumia
Rattijuoppoja jäi kiinni eri puolilla Oulun poliisilaitoksen aluetta. Lisäksi poliisi valvoi tehostetusti Oulun keskustan liikennettä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä.
Lauantaina 10.5 14.25 aikaan tuli poliisille hätäkeskuksesta ilmoitus, että henkilöauto on ajanut tieltä ulos Ylivieskassa Kokkolantiellä.
Poliisin saapuessa paikalle yhdessä ensihoidon kanssa tavattiin paikalta kyseistä autoa kuljettanut mies. Mies puhalsi poliisin alkometriin törkeän rattijuoppuden ylittävän rajan.
Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja hänet määrättiin poliisin toimesta väliaikaiseen ajokieltoon.
Lauantaina 10.5, klo:20.14 aikaan poliisi sai tehtävän, jossa kevyt nelipyörä oli törmännyt valopylvääseen. Poliisille selvisi tapahtumapaikalla, että ajoneuvossa oli ollut kuljettaja ja yksi matkustaja ja molemmat olivat loukanneet itseään törmäyksessä.
Kävi myös ilmi, että kyseisen ajoneuvon kuljettajaa on syytä epäillä rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja vammantuottamuksesta.
Poliisi pysäytti Oulussa lauantaina 10.5, klo: 20.30 aikaan henkilöauton tarkastusta varten.
Kuljettajana toiminutta miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.
Oulun poliisilaitoksen partiot valvoivat tehostetusti Oulun keskustan liikennettä lauantain ja sunnuntain välisenä yönä. Kyseessä oli toinen perättäinen viikonloppu, kun tehostettua valvontaa tehtiin Oulun keskustassa. Viikonloppuisin Oulun keskustassa on runsaasti suojaamatonta liikennettä; jalankulkijoita, pyöräilijäitä ja kevyiden sähköajoneuvojen kuljettajia, joiden turvallisuuden varmistaminen liikenteessä on yksi poliisin valvonnan painopisteistä.
Illan ja yön aikana valvontaa suunnattiin pyöräteillä autoilemiseen, keskustan vilkkaille suojateille ja tieosuuksille, joilla moottorikäyttöisillä ajoneuvoilla ajaminen on kiellettyä. Seuraamuksia kirjattiin runsaasti. Erityisen monelta jäi noudattamatta Rantakadun yöllisen ajelun kieltävä liikennemerkki.
100 kuljettajaa sai liikennevirhemaksun liikennemerkin noudattamatta jättämisestä. Neljä kuljettajaa vastaanotti sakon ja kaksi kuljettajaa määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon. Pysäköintivirhemaksuja kirjattiin 12 kappaletta ja 116 kuljettajaa puhallutettiin. Yhtään rattijuoppoa ei jäänyt kiinni. Muutama kuljettaja puhalsi alle rangaistavuuden jäävän lukeman.
Onnettomuustilastojen mukaan jalankulkijoiden liikennekuolemien ja loukkaantumisten määrä on puolittunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Kuitenkin vakaviakin jalankulkuonnettomuuksia tapahtuu myös Oulun keskustassa. Valtakunnallisesti kaikista tieliikenteessä menehtyneistä joka kymmenes ja loukkaantuneista 7 prosenttia oli jalankulkijoita eli mistään pienistä luvuista ei ole kyse. Poliisin valvonnan pääpaino on jalankulkijoiden turvallisuuden varmistamisessa, joka kulminoituu pääasiassa suojatiesäännön valvontaan. Mutta myös kaikkiin poliisin havaitsemiin liikennerikkomuksiin puututaan tehokkaasti. Poliisin valvonnan tavoitteena on päästä tilanteeseen, jossa autoilijat tosiasiallisesti kunnioittavat jalankulkijan häiriötöntä kulkua ajoradan yli suojatietä pitkin. Tähän tarvitaan rakenteellisten ratkaisujen lisäksi lisää ajoneuvojen kuljettajien suojatiekäyttäytymiseen kohdistuvaa toistuvaa ja kattavaa valvontaa.
