Oulussa on töhritty useita leikkipuistoja – poliisi muistuttaa vahingonkorvausvastuusta

Julkaisuajankohta 7.10.2022 10.01
Uutinen
Lasten leikkiväline ja liukumäki leikkipuistossa.

Oulun kaupunki on tänä vuonna tehnyt rikosilmoituksen viiden leikkipuiston töhrimisestä. Tekijällä on vahingonkorvausvastuu.

Töherrykset ja muu omaisuuden vahingoittaminen ovat lisääntyneet viimeisen kahden vuoden ajan Oulun yleisillä alueilla, kuten puistoissa, kaduilla, leikkipuistoissa, liikunta-alueilla ja tilapalvelujen kiinteistöillä. Oulun kaupunki on tänä vuonna tehnyt rikosilmoituksen seuraavien leikkipuistojen töhrimisestä: Haukiputaan toimintapuisto, Kiiminkipuisto, Kumpulanpuiston leikkipaikka Peltolassa, Manttaalipuiston leikkipuisto Haapalehdossa ja Sampantien leikkipuisto Martinniemessä.

Töherryksiä on tehty muun muassa spraymaaleilla, kynillä ja maaleilla sekä elintarvikkeilla ja eritteillä. Töhrimisen lisäksi omaisuutta on vahingoitettu leikkipuistoissa muun muassa rikkomalla leikkivälineitä ja niiden turva-alustoja sekä irrottamalla kiinnikkeitä ja suojia.

Poliisi muistuttaa, että toisen omaisuuden vahingoittaminen on rikos. Tekijä saa siitä rangaistuksen, ja sen lisäksi hänen on korvattava aiheuttamansa vahinko omistajalle. Oulun kaupungin mukaan yhden kohteen töherrysten poisto ja korjaukset maksavat tuhansia euroja.
 

Oulu Oulun poliisilaitos Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uutinen