Oulussa tarkastettiin kesän aikana 763 mopoa kuljettajineen – sakkoja ja liikennevirhemaksuja määrättiin yhteensä 350

Julkaisuajankohta 30.9.2024 10.28
Uutinen

Kesän aikana Oulun poliisilaitoksen liikennepoliisi ja sen moporyhmä valvoivat mopoja koko poliisilaitoksen alueella. Toukokuun ja elokuun välisenä aikana tarkastettiin yhteensä 763 mopoilijaa ajoneuvonsa kanssa.

Poliisin liikenneturvallisuustyön keskeisiin kohteisiin kuuluvat nuoret, ajotavat ja suojaamaton liikenne. Kesän aikana Oulun poliisilaitoksen partio valvoivat mopojen, moottoripyörien ja kevyiden nelipyöräisten ajoneuvojen kuljettajien kuntoa, ajo-oikeuden riittävyyttä, kypärän käyttöä ja liikennesääntöjen noudattamista. Lisäksi valvottiin ajoneuvojen rakennetta ja kuntoa. 

Yhteistyötä tehtiin Liikenneturvan kanssa. Esimerkiksi mopojen tehovalvontajaksolla Liikenneturva myönsi kunnossa oleville mopoille 10 euron bensalahjakortteja. 

- Poliisi kohtaa mopovalvonnassa paljon nuoria ja valvonnan yhteydessä puhutaan usein paljon muistakin asioista. Valvontaan liittyy aina myös valistus ja opetus. Nuoret ovat ikään ja omaan ajoneuvoon katsomatta hyvin kiinnostuneita poliisin työstä. Usein valvontapaikalle kerääntyy iso joukko monen ikäistä nuorisoa, vaikkei heillä omaa mopoa olisikaan. Se tuo poliisia lähemmäksi nuoria ja madaltaa kynnystä tulla poliisin juttusille. Ajattelen, että jokaisessa kohtaamisessa on mahdollisuus vaikuttaa nuoren asenteisiin ja ajatusmaailmaan, liikenteeseen ja elämään yleensä. Nuoret ovat pääasiassa erittäin asiallisia, fiksuja ja mukavia ihmisiä, kertoo Oulun poliisilaitoksen moporyhmän johtaja vanhempi konstaapeli Timo Jurvelin.
 

Nuoria loukkaantuu ja kuolee kolareissa merkittävä määrä vuosittain

Suomessa nuorten osuus kolareissa kuolleista ja loukkaantuneista on ikäryhmän kokoon ja muihin länsimaihin verrattuna suuri. Merkittävä osuus nuorten kolareista ajetaan mopolla taajamissa. Vuosittain Suomessa kolareissa kuolee 2-5 mopoilijaa ja loukkaantuu noin 300. 

Traktorimönkijäkolareissa loukkaantuu vuosittain eriasteisesti noin 200 henkilöä, mutta kuolemia tapahtuu harvemmin kuin mopokolareissa. 
 

Melusta paljon ilmoituksia poliisille

Mopojen melusta ja tarpeettomasta ajelusta tulee poliisille paljon ilmoituksia hätäkeskuksen ja poliisin omien palautekanavien kautta. Tarpeeton ja häiritsevä ajelu keskittyy usein koulujen, leikkipaikkojen ja tiettyjen asuinalueiden liepeille iltaisin ja alkuöinä. Usein samoilla paikoilla liikkuu myös moottoripyöräilijöitä ja mopoautoilijoita. 

Oma ilmiönsä ovat myös kokoontumisajot, joista tulee melua, kevyenliikenteen estymistä ja vaaratilanteita: 

- Mopomiittien ja vastaavien kokoontumisten ongelma on vanha tuttu totuus: joukossa tyhmyys tiivistyy. Kokoontumiset eivät ole kiellettyjä, mutta olisi tärkeää muistaa, että niihin ei liity erioikeutta poiketa liikennesäännöistä. Miiteissä syyllistytään paljon sellaisiin liikennerikkomuksiin, joihin ei muuten syyllistyttäisi: esimerkiksi keuliminen, kumin polttaminen, ajaminen monta rinnakkain ja ohittelu oikealta. Tämän lisäksi miittien pitopaikkana ovat yleensä yleiset tiealueet, joissa on muutakin liikennettä ja se ei ole sopivaa, toteaa Jurvelin.

Kuluneena kesänä mopomiittejä ei Jurvelinin mukaan ole ollut niin paljon kuin aiempina vuosina.

- Poliisin aktiivinen läsnäolo on saattanut vähentää miittejä. Valvonnan tarkoitus on taata muiden tienkäyttäjien sekä miitteihin osallistuvien turvallisuus. Tehostetulla valvonnalla on estetty lukuisia vakavia onnettomuuksia ja loukkaantumisia. Miitteihin osallistuvilta saa toisinaan palautetta, ettei poliisin läsnäoloa ja holhousta niin sanotuilla miittisuorilla kaivattaisi. Muistuttaisin, ettei poliisi tee mitään kiusallaan, vaan toteuttaa lain asettamia tehtäviä virkavastuulla. Tavoitteena on ennalta estää onnettomuuksia ja vaaratilanteita. 
 

Tilastoja Oulun liikennepoliisin kesästä Oulun poliisilaitoksen alueelta

Liikennepoliisi valvoi mopoja koko poliisilaitoksen alueella seuraavasti toukokuun ja elokuun välisenä aikana:

  • Tarkastettiin 763 mopoa ja niiden kuljettajan ajokunto.
  • Määrättiin sakkoja 206 kpl.
  • Määrättiin liikennevirhemaksuja 144 kpl.
  • Määrättiin mopoja katsastettavaksi 188 kpl.
  • Ilmoitus Trafille 126 kpl.
  • Ilmoitus liikennevakuutuskeskukselle 117.
  • Määrättiin ajokieltoja 131 kpl.
  • Rikosilmoituksia ja mopojen takavarikointeja tehtiin 9 kappaletta.
Kainuu Liikenne Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen