- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Pahoinpitelyiden yö Hämeessä
Lauantain vastainen yö keräsi etenkin Lahden keskustaan paljon ihmisiä ja ravintoloitten sulkemisaikaan tapahtui keskustassa useita pahoinpitelyitä. Säilöön otettiin vuorokauden aikana yhteensä 19 vahvasti päihtynyttä tai häiritsevästi käyttäytyvää. Kaasujalkaa ei myöskään säästelty menoliikenteessä. Hämeen liikennepoliisisektorin partiot joutuivat ottamaan 11 ajokorttia pois kovien ylinopeuksien takia 4-tiellä Heinolan ja Hartolan välillä. Suurin mitattu nopeus oli 155 km/tunnissa 100 km:n nopeusrajoitusalueella.
LAHTI: Perjantaina iltapäivällä poliisipartio pysäytti etelä-Lahdessa henkilöauton, jota kuljetti noin 50-vuotias mies. Puhalluskoe näyti 1.43 mg/l:n lukemaa. Autossakaan ei ollut kaikki kunnossa, sillä takalasi oli rikki, kuljettajan ovi oli sidottu kiinni kengännauhalla aukeamisen estämiseksi, ajoneuvovero oli maksamatta ja omistajanvaihdos tekemättä. Lisäksi auton sisältä löytyi anastetuksi ilmoitettu rekisterikilpi. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, ajoneuvoverorikkomuksesta, ajoneuvorikkomuksesta ja näpistyksestä.
LAHTI (Nastola): Perjantaina illalla tuli ilmoitus päihtyneestä kuljettajasta, joka ajoi auton parkkiin liikekeskuksen pihaan. Poliisipartio tapasi tuntomerkkeihin sopivan miehen kävelemässä autonsa lähistöllä. Noin 60-vuotias mies puhalsi 0.91 mg/l poliisin seulonta-alkometriin. Miehen kuljettaman autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet ja ajoneuvo oli käyttökiellossa maksamattoman ajoneuvoveron takia. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvoverorikkomuksesta ja ajoneuvorikkomuksesta.
LAHTI: Puolenyön jälkeen keskustassa sijaitsevassa ravintolassa noin 30-vuotias mies löi samaikäistä miestä oluttuopilla päähän. Asiasta kirjatiin rikosilmoitus pahoinpitelystä.
LAHTI: Lauantaina aamuyöstä pahoinpideltiin noin 25-vuotias mies keskustan ravintolan edustalla. Epäilty oli poistunut paikalta ennen poliisin tuloa. Uhri sai ruhjevammoja kasvojen alueelle. Asiaa tutkitaan pahoinpitelynä.
LAHTI: Puolenyön aikaan pahoinpideltiin mieshenkilö ns.alatorin puistossa. Uhri kuljetettiin Akuutti 24:ään hoitoa saamaan. Vammat eivät ole vakavia. Tekijä oli poistunut välittömästi paikalta tekonsa jälkeen. Tätäkin tekoa tutkitaan pahoinpitelynä.
RIIHIMÄKI: Perjantaina päivällä poliisipartio pysäytti Kulmalan Puistokadulla henkilöauton, jota kuljetti noin 20-vuotias mies. Puhalluskoe näytti nollaa, mutta huumepikatesti positiivista tulosta amfetamiinille.Mies kertoi ottaneensa auton luvatta käyttöönsä aiemmin Riihimäeltä. Auton virtalukko oli rikottu ja auto saatu käyntiin johdot yhdistämällä. Autoon oli kiinnitetty siihen kuulumattomat rekisterikilvet, autossa oli nastarenkaat alla ja yksi renkaista oli kiinni kahdella pultilla ja rengas oli irtoamaisillaan.Autosta löytyi anastetuksi epäiltyä omaisuutta. Kuljettaja vietiin verikokeeseen, jonka jälkeen hänet kiinniotettiin Hämeenlinnan poliisiasemalle epäiltynä varkauteen, moottorikulkuneuvon käyttövarkauteen, rattijuopumukseen, huumausaineen käyttörikokseen, kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta ym...
JANAKKALA: Puolenyön jälkeen ravintolan edustalla oli noin 25-vuotias mies kimpaantunut tullessaan ravintolasta ulos. Mies pahoinpiteli neljää muuta miestä nyrkein. Sairaankuljetus tuli paikalle antaen ensiapua uhreille. Poliisipartio tapasi epäillyn muutaman sadan metrin päässä tapahtumapaikalta ja mies kertoi alustavssa puhuttelussa pahoinpidelleensä useita henkilöitä, koska hänellä oli ravintolasta poistuttuaan tunne, että häntä aiottiin vetää porukalla "turpaan." Tapahtumasarjaa tutkitaan neljänä pahoinpitelynä.