- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Pahoinpitelyjä, varkauksia ja liikenteessä sivullisiin vaikuttavaa törttöilyä
Poliisi epäilee nuoren miehen pahoinpidelleen alaikäistä jalkapallokentällä Espoossa. Huolta aiheuttivat nuoret myös Hangossa, jossa crossipyöräkuljettajien toiminta aiheutti lukuisia ilmoituksia poliisille. Kerromme Länsi-Uudenmaan poliisilaitoksen viikkotiedotteessa lisäksi varkauksista Vihdissä ja Espoossa.
Sivullisille vaaraa ja häiriötä viikonlopun liikenteessä
Viikonloppuna 6.–8.9. riitti poliisilla tien päällä töitä. Esimerkiksi Espoossa poliisi sai ilmoituksen autosta, joka kaahailullaan aiheutti vaaraa sivullisille. Hetkeä myöhemmin saimme uuden ilmoituksen, jonka mukaan kyseinen auto oli törmännyt toisen auton perään. Kuljettaja oli paennut paikalta jalan. Etsinnän päätteeksi poliisi kuitenkin löysi lähialueelta paenneen kuljettajan, joka puhalsi törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävät lukemat.
Hangossa sen sijaan crossipyörät aiheuttivat viikonloppuna häiriötä keskustan alueella. Ilmiö on näkynyt useampaan otteeseen kesän aikana, ja lauantaina poliisi sai jälleen aiheesta lukuisia ilmoituksia. Poliisi päätyi ottamaan yhden alaikäisen kuljettajan kiinni, teki rikosilmoituksen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja takavarikoi crossipyörän. Poliisi haluaa korostaa, että rekisteröimättömillä ja esimerkiksi valottomilla crossipyörillä holtiton ajaminen liikenteessä on erittäin vaarallista niin kuljettajille itselleen kuin muille tienkäyttäjillekin.
Kokonaisuudessaan Länsi-Uudenmaan poliisi teetti viikonloppuna muun muassa yli 240 puhalluskoetta ja kirjasi 15 rattijuopumusta, 53 liikenneturvallisuuden vaarantamista ja 9 törkeää liikenneturvallisuuden vaarantamista.
Veneitä varastettu Vihdissä
Vihdin alueella veneitä on lähtenyt varkaiden matkaan. Esimerkiksi eräälle veneenomistajalle selvisi syyskuun alussa, että hänen veneensä, joka oli ollut lukittuna teräsputkeen ketjulla, on anastettu. Teko ajoittuu kesälle 2024.
Elo-syyskuun vaihteessa myös toisen soutuveneen huomattiin kadonneen. Vene oli ollut kiinnitettynä puuhun ketjulla, mutta perjantaina 6.9. omistaja havaitsi veneen olevan viety. Poliisi tutkii nyt molempia tapauksia varkauksina.
18-vuotiasta epäillään pahoinpitelystä ja virkamiehen väkivaltaisesta vastustamisesta
Poliisi sai tehtävän espoolaiselle jalkapallokentälle 4.9. Ilmoittaja kertoi, että kaksi nuorta miestä oli tullut kentälle käyttäytyen aggressiivisesti. Toinen heistä oli lyönyt alaikäistä, kentällä pelannutta poikaa vatsaan ja varastanut tämän repun. Toinen miehistä poistui paikalta.
Paikalle tullut poliisipartio otti kentän alueelta kiinni teosta epäillyn miehen, joka kuitenkin vastusteli kiinniottoa fyysisesti. Poliisin vietyä miehen hallintaotteessa maahan tämä yritti vielä purra poliisia käteen ja myöhemmin poliisiautoon vietäessä mies pyrki potkimaan poliisia.
Epäilty mies on 18-vuotias. Poliisi tutkii tapausta pahoinpitelynä, näpistyksenä ja virkamiehen väkivaltaisena vastustamisena.
Espoossa epäilty työmaavarkaus
Poliisi epäilee, että Espoon Kilossa on maanantain ja tiistain 2.-3.9. välillä tapahtunut työmaavarkaus.
Sähköurakoitsijana toimivien työntekijöiden työkaluja ja asennustarvikkeita säilytettiin väestönsuojatiloissa. Yön aikana kaikki tarvikkeet ja työkalut oli anastettu. Tila oli ollut tapahtumahetkellä lukittuna. Poliisi tutkii nyt tapausta varkautena.