Hyppää sisältöön

Pahoja pillereitä polun varrella!

Julkaisuajankohta 16.3.2016 11.39
Tyyppi:Uutinen

Espoo

Satunnainen koiran ulkoiluttaja ilmoitti hätäkeskukseen löytäneensä tiistaina maastosta Espoon Henttaalta koiraa ulkoiluttaessaan epäilyttäviä pillereitä sisältävän lasipurkin. Poliisin partio totesi pillerien kuuluvan huumaavien aineiden kategoriaan ja poimi purkin ja pillerit mukaansa.

Näin lumien sulaessa ja ulkona liikkumisen lisääntyessä haluamme muistuttaa vanhempia keskustelemaan pienten lastensa kanssa siitä, että puistoissa, pusikoissa tai leikkipaikoilla ei pidä koskea tai pistää suuhunsa minkään valtakunnan kivan värisiä tai näköisiä "nameja" sillä ne voivat olla hengenvaarallisia. Aikuisia rohkaistaan, mikäli se turvallisesti on mahdollista, poimimaan mukaansa ja toimittamaan poliisille tai apteekkiin, ongelmajätteisiin tai muutoin turvallisesti hävitettäväksi niin pillerit, jauheet kuin ruiskutkin. Rikostutkinnallista hyötyä niistä harvoin on, ellei osu ihan isommalle maastokätkölle.

Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen