Päihteet eivät kuulu alaikäisille – eivät edes päättäjäisviikonloppuna

Julkaisuajankohta 2.6.2022 10.05
Uutinen

Poliisi toivoo kesälomaa juhlivilta vastuullista käytöstä. Huoltajien on syytä keskustella nuoren kanssa juhlimisen säännöistä.

Peruskoulun ja toisen asteen oppilaitosten lukuvuosi 2021–2022 päättyy tänä viikonloppuna. On odotettavissa, että nuoret ja nuoret aikuiset kokoontuvat yhteen juhlistamaan alkavaa kesälomaa sankoin joukoin. Päättäjäisviikonloppuna on myös kohonnut riski, että nuoret käyttävät päihteitä – ensimmäistä tai useammatta kertaa.

Lain mukaan alle 18-vuotias ei saa pitää edes hallussaan alkoholijuomia. Jos poliisi löytää alaikäisen hallusta alkoholia, poliisi antaa hänelle rikesakon, takavarikoi juomat sekä tekee lastensuojeluilmoituksen sosiaaliviranomaisille.

Päättäjäisviikonloppuna myös päihteiden välittäminen alaikäisille on huipussaan. Poliisi muistuttaa, että myös päihteiden välittäminen alaikäisille on lailla kiellettyä ja muutenkin vastuutonta käytöstä.

Päihteiden sekakäyttö on yleistymään päin

Yleisimpiä alaikäisten käyttämiä päihteitä ovat miedot alkoholijuomat kuten oluet, lonkerot ja siiderit. Toisinaan he juovat myös viinejä tai jopa väkeviä alkoholijuomia, mutta silloin juhlat loppuvat varsin lyhyeen liiallisen päihtymyksen vuoksi.

Ei ole kuitenkaan poissuljettua, etteikö osa nuorista käyttäisi huumeitakin. Niistä yleisimpiä ovat kannabis sekä erilaiset lääkeaineet tai niiden yhdistelmät.

– Nykyään valitettavasti myös päihteiden sekakäyttö on yleistynyt: jotkut nuoret ottavat pillereitä ja alkoholia sekaisin. Olemme havainneet nuorten käyttävän myös niin sanottuja katuhuumeita mutta koulunsa päättäneiden juhlinnassa onneksi vain vähäisessä määrin, kertoo ylikomisario Arto Autio Oulun poliisilaitoksesta.

Nuori, uskalla kieltäytyä päihteistä ja noudata hyviä tapoja

Kun nuorille tarjoutuu mahdollisuus ottaa päihteitä, kannattaa heidän muistaa, että tottumattomina käyttäjinä he päihtyvät herkästi liikaa. Liiallisella päihtymisellä taas on usein ikäviä seurauksia: juopunut on erityisen altis onnettomuuksille, vahingoille, rikoksille ja alkoholimyrkytykselle. Osa nuorista käyttäytyy päihtyneenä aggressiivisesti, pahoinpitelee toisiaan ja sammuu yleisille paikoille.

– Sekä oman että muiden turvallisuuden vuoksi olisi hyvä, että nuoret uskaltaisivat kieltäytyä päihteiden käytöstä, vaikka ryhmäpaine saattaakin olla erityisen suuri nyt päättäjäisviikonloppuna, toivoo ylikomisario Autio.

Poliisi varautuu puuttumaan myös metelöintiin, kinasteluihin, vahingontekoihin sekä ajoneuvoilla kaahailemiseen.

– Vaikka nuoret ovat päättäjäisjuhlansa ansainneet, tulee heidänkin noudattaa sääntöjä ja hyviä tapoja sekä ottaa kanssaeläjät huomioon. Ennen järjestyshäiriöihin osallistumista jokaisen kannattaa miettiä, toimisiko samalla tavalla selvin päin ja yksin, ilman ryhmäpainetta, ylikomisario Autio muistuttaa.

Huoltajien kannattaa keskustella juhlinnan pelisäännöistä nuorten kanssa

Päättäjäisviikonloppuna poliisin tapaamat päihtyneet alaikäiset ovat yleensä 15–17-vuotiaita mutta nuorimmat jopa 10-vuotiaita.

– Tähän ikähaarukkaan kuuluvien nuorten kanssa huoltajien on syytä keskustella siitä, miten kesäloman alkua on sopivaa juhlia ja miten taas ei. Nuoria on syytä varoittaa päihteistä ja muistuttaa hyvistä tavoista, neuvoo ylikomisario Autio.

Poliisi pyytää huoltajia myös olemaan kiinnostuneita nuorten tekemisistä ja olinpaikoista – niin tulevana viikonloppuna kuin muulloinkin. Poliisi tekee oman osuutensa juhlaviikonlopun turvaamiseksi valvomalla tehostetusti alaikäisten päihteidenkäyttöä sekä yleistä järjestystä ja turvallisuutta.
 

Päivitetty 2.6.2022 kello 10.08: Poistettu virheellinen rikesakon suuruus.

Kainuu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Poliisin ennalta estävä toiminta Uutinen