Päihtyneitä auton ratissa

Julkaisuajankohta 1.9.2021 8.43
Uutinen

Kankaanpään keskustassa ja Vihteljärvellä rattijuopumuksia tiistaina.

Kankaanpään poliisin partio puhallutti tiistaina vähän kello 10 jälkeen Kankaanpään Vihteljärventiellä henkilöautolla liikkeellä olleen miehen, joka puhalsi poliisin alkometriin 1.31 mg/l.

Ulkopaikkakuntalaisella kuljettajalla ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.   

Porin poliisipartio sai saman päivänä vähän ennen puoltayötä tehtävän Sävelänkadulle, missä henkilöauto oli suistunut metsikköön. Tapahtumapaikalla mieskuljettaja puhalsi poliisin alkometriin 1,04 promillea. Häntä epäillään rattijuopumuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Myös toisen henkilön, joka puhalsi poliisin alkometriin 1,13 promillea, epäillään kuljettaneen kyseistä autoa päihtyneenä. Hänellä ei ole voimassa olevaa ajo-oikeutta. Häntä epäillään rattijuopumuksesta, liikenneturvallisuuden vaarantamisesta sekä kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. 
 

Kankaanpää Liikenne Lounais-Suomen poliisilaitos Uutinen