Päihtyneitä ja ajo-oikeudettomia kuskeja liikkeellä Hämeessä

Julkaisuajankohta 1.9.2021 9.35
Uutinen

Hämeen poliisilaitoksen alueella on tiistain ja keskiviikon välinen yö sujunut poliisin kannalta rauhallisissa merkeissä. Tehtäviä koko laitoksen alueella oli kaikkiaan 58 kappaletta. Päihtymyksen tai muun häiriökäyttäytymisen vuoksi poliisin suojiin päätyi kolme henkilöä.

HÄMEENLINNA

Tiistaina aamupäivällä kello 09.25 aikaan poliisipartio pysäytti Tuuloksentiellä epävarmasti liikkuneen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut sekavan oloinen noin 30-vuotias mies puhalsi alkometriin nollatuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Mies käytettiin verikokeessa asian varmistamiseksi. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

KÄRKÖLÄ

Tiistaina kello12.05 aikaan poliisi sai hätäkeskukselta ilmoituksen kahden henkilöauton peräänajosta Riihimäentiellä. Poliisin alustavan selvityksen mukaan Riihimäentietä Kärkölän suuntaan tulleen henkilöauton kuljettaja oli joutunut ohittaessaan edellä menneitä traktoreita tekemän äkkijarrutuksen, traktorin kääntyessä vasemmalle auton eteen. 1930-luvulla syntyneen naisen perässä niin ikään ohittamassa ollut vuonna 1937 syntyneen miehen kuljettama henkilöauto törmäsi naisen auton perään. Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena. Peräänajaneen auton kuljettaja toimitettiin sairaalaan tutkimuksiin. Peräänajetun auton kuljettajan vointi tarkastettiin paikan päällä eikä hänelle tullut sairaalahoitoa vaativia vammoja.

FORSSA

Tiistaina puolen päivän aikaan liikennevalvontaa Urjalantiellä pitänyt poliisipartio pysäytti henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autoa kuljettanut vuonna 1978 syntynyt mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden jääneen tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, sillä voimassa olevaa ajo-oikeuttakaan ei miehellä ollut.

LAHTI

Keskiviikon puolella aamuyöllä kello 01.05 aikaan poliisi pysäytti Timonkadulla Mukkulassa vastaan tulleen henkilöauton tarkistaakseen kuljettajan ajokunnon. Autolla liikkeellä ollut 1980-luvulla syntynyt mies puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden jääneen tuloksen, mutta huumausaineen pikatesti antoi positiivisen tuloksen. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta. Mies on jäänyt kortitta ajosta kiinni 11. kertaa vuoden sisällä.

Hämeen poliisilaitos Kanta-Häme Liikenne Päijät-Häme Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta