Päihtyneitä, tappeluita ja kotihälytystehtäviä Itä-Uudellamaalla

Julkaisuajankohta 12.12.2023 15.22
Uutinen

Viime viikolla Itä-Uudellamaalla tapeltiin ja ajettiin päihtyneenä. Lisäksi perjantaina 8.12. yöllä Vantaan Myyrmäessä kuolemaan johtaneeseen tapahtumaan epäilty mies on vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin taposta epäiltynä.

Polttoainevarkaissa ollut kaksikko poliisin haaviin

Poliisi sai 9.12. lauantaina iltaseitsemältä tehtävän Hyvinkäälle Uudenkyläntielle, missä sijaitsevan yrityksen alueelta yritettiin anastaa polttoainetta. Epäilty teko oli tallentunut alueella sijaitsevan kameran kuviin. 

- Poliisin partioiden saapuessa kohteeseen, epäillyt olivat ehtineet jo poistua paikalta, mutta lähistöltä löytyi hylätty ajoneuvo, jonka epäiltiin liittyvän asiaan. Auton sisällä oli havaittavissa muun muassa tyhjiä polttoainekanistereita. Samainen auto oli tallentunut alueen kamerakuviin samalla viikolla myös keskiviikkona ja torstaina, kertoo rikoskomisario Markku Lylykangas.

Paikalta toisella autolla poistunut kaksikko havaittiin hetkeä myöhemmin tiellä 45, Nummitien risteyksen kohdalla. Auton kuljettaja ei totellut poliisin pysäytyskäskyä vaan lähti kiihdyttämään karkuun etelän suuntaan. 

- Alkoi takaa-ajo, jonka aikana pakenevan auton kuljettaja ajoi merkittävää ylinopeutta ja aiheutti useita vaaratilanteita jäisellä ja lumisella tiellä. Pakomatka päättyi lopulta Hyrylään, jossa partio otti kaksikon kiinni rikoksesta epäiltynä. Poliisin tekemien selvitysten ja toimenpiteiden myötä kaksikon epäillään syyllistyneen varkauden yritykseen ja toisen heistä myös törkeään liikenneturvallisuuden vaarantamiseen sekä huumausainerikokseen, Lylykangas jatkaa.

Kuolemaan johtaneeseen tapaukseen epäilty vangittu

Vantaan Myyrmäessä viime viikon perjantaina 8.12. yöllä tapahtuneeseen kuolemaan johtaneeseen tapaukseen epäilty mies on tänään tiistaina 12.12 vangittu Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin taposta epäiltynä.

- Uhri löytyi perjantaiyönä Ruukuntekijäntieltä. Hän löytyi seinään kolaroidun auton alta menehtyneenä. Paikalta poistunut kolariauton omistaja ja kuljettaja tavoitettiin vielä saman päivän aikana ja hänet otettiin kiinni rikokseen epäiltynä, kertoo rikoskomisario Rauno Jämsä.

- Epäilty on kertonut kuulusteluissa kuljettaneensa autoa, jonka tapahtumien seurauksena yksi henkilö menehtyi. Epäilty on kertonut myös oman versionsa yön tapahtumien kulusta ja miten asiat tapahtuma-aikaan etenivät. Saman kertomuksen epäilty esitti myös tänään pidetyssä vangitsemisistunnossa, Jämsä jatkaa.

Vakava väkivallanteko Myyrmäessä

Itä-Uudenmaan poliisissa on tukittavana 8.12. perjantaina iltakymmeneltä tapahtunut vakava väkivallanteko, missä yhdelle henkilölle aiheutettiin rintakehän alueelle vakavia, sairaalahoitoa vaativia vammoja.

- Poliisin partio sai tiedon asiasta, kun uhrin ystävä oli juossut kauppakeskus Myyrmannin lähistöllä partioineen poliisipartion luokse ja kertonut asiasta. Tehtävälle liittyi myös useita muita poliisin partioita, kertoo tutkinnanjohtaja rikoskomisario Sampsa Aukio.

Uhrille annettiin paikan päällä ensiapua, jonka jälkeen hänet kuljetettiin sairaalaan hoidettavaksi. Poliisi aloitti välittömästi tapahtumapaikan eristämisen sekä paikalla olijoiden puhuttamisen. Tapahtumapaikalla oli paljon muita ihmisiä ja liikennettä.  

- Poliisin saamien tietojen mukaan väkivallanteko oli tapahtunut kauppakeskuksen pysäköintihallissa, missä kahden seurueen välille oli tullut riitaa. Tapahtumapaikalta poistuneessa autossa olleet henkilöt tavoitettiin ja heidät otettiin kiinni asian selvittämistä varten, Aukio jatkaa.

- Poliisin lauantaina tekemien kuulusteluiden perustella, tekoon epäillyn henkilön henkilöllisyys on nyt poliisin tiedossa ja tapauksen tutkinta jatkuu Itä-Uudenmaan poliisissa. Tapausta tutkitaan rikosnimikkeellä tapon yritys. Nimike saattaa vielä tarkentua tutkinnan edetessä, sanoo Aukio.

Poliisi esittää tällä viikolla pääepäiltyä henkilöä vangittavaksi todennäköisin syin epäiltynä tapon yritykseen.

Sopimatonta sisältöä sisältävä WhatsApp ryhmä poliisin tietoon

Itä-Uudenmaan poliisin tietoon on tullut WhatsApp-ryhmä, joka on nimeltään "Suomen suurin WhatsApp -ryhmä". Ryhmässä on jäseninä useita satoja lapsia ja keskusteluissa leviää kuvia ja videoita, joiden sisältö on lapsille täysin sopimatonta materiaalia.

- Pyydämme lasten vanhempia keskustelemaan asiasta kotona ja tarkistamaan yhdessä lapsen kanssa hänen käytössään olevien WhatsApp-ryhmien sisältö ja poistamaan tuntemattomat ryhmät lapsen puhelimesta, kehottaa komisario Kaisa Holappa poliisilaitoksen ennalta estävän toiminnan yksiköstä.

- Jos ryhmien keskusteluissa ilmenee rikoksen tunnusmerkistön täyttävää materiaalia, pyydämme tekemään rikosilmoituksen poliisille ja säilyttämään ryhmän ja sen sisällön mahdollista rikostutkintaa varten, Holappa jatkaa. 

Päihtyneitä ja kortittomia kuljettajia 

Viime viikko liikennepoliisisektorilla ei juurikaan poikennut edellisistä viikoista liikenteestä kiinni jääneiden rattijuoppojen osalta. Päihtyneitä Kuljettajia tavoitettiin koko viikon aikana yhteensä nelisenkymmentä ja lisäksi ilman vaadittavaa ajo-oikeutta ajaneita kuljettajia tavoitettiin parisenkymmentä.

- Talvinen ajokeli ja liukkaat tienpinnat eivät hillinneet kaikkien kuljettajien menohaluja, vaan reilua ylinopeutta ajaneita kuljettajiakin jäi kiinni taas reilu määrä, kertoo komisario Katri Lehti.

Sadan autokunnan kokoontumisajo

Lauantaina 9.12. Lohjalta starttasi arviolta sadan auton letka, joka ajoi Mäntsälän kautta Nurmijärvelle.

- Tämä kokoontumisajo sujui poliisin näkökulmasta rauhallisesti, eikä aiheuttanut mainittavia tehtäviä poliisille, Lehti jatkaa.

Päihtyneet ja tappelut ja kotikeikat näkyivät poliisitehtävissä

Poliisitehtävien kokonaismäärä pysyi viime viikolla edellisviikon tasolla. Tehtävissä kuitenkin korostuivat etenkin päihtyneet henkilöt, tappelut ja kotihälytystehtävät.

- Päihtyneet henkilöt olivat esillä niin liikenteessä, yleisellä ja yksityisellä paikalla tapahtuneissa pahoinpitelyissä kuin kotihälytystehtävissäkin, kertoo komisario Olavi Merihaara

Itä-Uudenmaan poliisilaitos Liikenne Poliisin ennalta estävä toiminta Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta