- Poliisi
- fi
- Uutishuone
- Uutinen
Päihtynyt autonkuljettaja juoksi huonolla menestyksellä karkuun poliisia
Hämeen poliisilla oli työntäyteinen viikonloppu. Perjantai aamusta sunnuntai aamuun mennessä tehtäviä kertyi 512 kappaletta. Partiot hälytettiin rattijuopumus tehtäville 19 kertaa, kotihälytyksille 30 kertaa, pahoinpitely tehtäviä oli yhdeksän ja erilaisia häiriökäyttäytymisiä, niin yksityisillä kuin yleisillä paikoilla kertyi reilu 30.
PÄIJÄT-HÄME
Perjantaina kello 15.00 aikaan sai partio tehtäväksi mennä Hollolaan Soramäen ostokeskukselle, missä sekavasti käyttäytyvä mies aiheuttaa häiriötä kaupassa ja kertoi kantavansa asetta mukanaan. Partion tullessa paikalle, oli poliisin tuntema 35-vuotias mies jo rauhoittunut. Turvallisuustarkastuksessa hänen hallustaan löytyi puukko, sekä kaasutoiminen kuula-ase. Mies kuljetettiin poliisilaitokselle kiinniotettuna.
Lauantaina kello 00.30 aikaan partio pysäytti Lahdessa Uudenmaankadulla henkilöauton tarkastusta varten. autoa kuljettanut alle 25-vuotias mies puhalsi poliisin seulonta-alkometriin nollat, mutta huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen kokaiinia. Mies kuljetettiin verikokeeseen epäilyn varmistamiseksi.
Lauantaina kello 16.30 aikaan partio pysäytti Lahdessa Kansakoulunkadulla henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut noin 65-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.
KANTA-HÄME
Lauantaina kello 01.00 aikaan mittasi partio Janakkalassa VT3:lla Linnatuulen kohdalla henkilöautolle nopeudeksi 160 km/h, kun rajoitus kyseisellä tieosuudella on 100 km/h. Auto saatiin pysäytettyä ja autoa kuljettanut noin 35-vuotias mies määrättiin ajokieltoon.
Lauantaina kello 04.00 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Wartiamäentiellä pakettiauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut alle 50-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin 0.93 mg/l ja huumausainepikatesti osoitti miehen käyttäneen myös huumeita. Miehellä ei ollut myöskään voimassa olevaa ajo-oikeutta. Partion pyydettyä miehen ulos autosta, lähti hän yllättäen juoksemaan karkuun, mutta huonolla menestyksellä. Miehen kunto ei riittänyt vieressä olevan ojan ylitykseen ja hänet saatiin nopeasti kiinni. Mies yritti vielä pistää poliisin kanssa painiksi sekä pyrki lyömään konstaapeleja, mutta tässäkin koitoksessa miehelle jaettiin ainoastaan hopeaa. Mies kuljetettiin verikokeeseen ja sen jälkeen rauhoittumaan poliisivankilaan.
Lauantaina kello 22.00 aikaan Riihimäellä Voimalankadulla sijaitsevassa tavaratalossa jäi näpistyksestä kiinni noin 25-vuotiaan miehen. Mies oli vienyt kaupasta alkoholia pienen määrän. Partion tullessa paikalle oli mies raudoitettuna maassa aggressiivisen käytöksensä takia. Partio nosti miehen ylös ja alkoi suorittamaan hänelle turvallisuustarkastusta, jolloin mies yllättäen potkaisi kumartuneena olevaa vartijaa kasvoihin. Mies vietiin uudestaan maahan ja vielä maassa ollessaankin hän uhkaili vartioita. Mies kiinniotettiin. Vartijan vammat jäivät vähäisiksi.
Lauantaina kello 22.30 aikaan partio pysäytti Hämeenlinnassa Nujulantiellä henkilöauton tarkastusta varten. Autoa kuljettanut noin 35-vuotias mies puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen ylittävän lukeman. Mies kuljetettiin tarkkuusalkometrikokeeseen, joka vahvisti epäilyn.
socialShareGray