Hyppää sisältöön

Päivätiedote Etelä-Pohjanmaa 7.7.2019

Julkaisuajankohta 7.7.2019 10.30
Tyyppi:Uutinen

Väkivallan täyttämä yö Etelä-Pohjanmaalla.

Poliisipartio sai ilmoituksen epäillystä rattijuoposta Kauhavan keskustassa lauantaina puolen yön maissa. Paikalle menneen poliisipartion saapuessa paikalle oli kauhavalaisen hiukan yli kaksikymppisen naisen ja muutamaa vuotta vanhemman kauhavalaisen miehen välillä käynnissä tappelu, jossa osapuolet makasivat maassa ja löivät toisiaan. Poliisi sai tilapäisesti irrotettua osapuolet toisistaan mutta naisen aggressio ei ollut laantunut vaan hän kävi uudelleen tuon miehen päälle onnistuen kaatamaa miehen maahan. Naisen riehunta jatkui edelleen poliisin puututtua käsikähmään ja nainen vastusteli voimakkaasti kiinniottoa ja poliisiautoon kuljettamista, joskin ilman tulosta.

Asiaa selvitellessä ilmeni, että nainen oli ajanut tapahtumapaikalla päihtyneenä autolla mm nurmialueella ja ajo-oikeuskaan ei ollut voimassa. Molemmat tappelun osapuolet toimitettiin Seinäjoelle poliisivankilaan.

Asiassa on rikosnimikkeinä pahoinpitelyitä, virkamiehen vastustamista ja törkeää rattijuopumusta.

****

Lappajärven keskustan ravintolassa syntyi sunnuntain aamuyöstä asiakkaiden ja järjestyksenvalvojan välille kahakka. Järjestyksenvalvoja oli poistanut ravintolasta vimpeliläisen nelikymppisen miehen tämän vahvan päihtymyksen johdosta. Miehen parikymppinen poika ei tyytynyt päätökseen, vaan kävi käsiksi järjestyksenvalvojaan. Tilanne kehittyi kiinnikäymiseksi, jossa osapuolina olivat järjestyksenvalvoja ja vimpeliläiset isä ja poika. Järjestyksenvalvojaa tukemaan tullut parikymppinen lappajärveläismies sai niinikään nyrkistä, joskaan iskut eivät aiheuttaneet vammoja. Järjestyksenvalvoja sai lopulta asiakkaiden avustuksella tilanteen hallintaan. Kaikilla osapuolilla oli tapahtuman aiheuttamia mustelmia ja ruhjeita. Vimpeliläiset toimitettiin poliisivankilaan Seinäjoelle. Tapahtumasta on kirjattu useita pahoinpitelyilmoituksia.

Sunnuntaina kolmen maissa aamuyöllä poliisi joutui selvittelemään pahoinpitelyä Seinäjoen keskustan viihderavintolassa. Selvityksen mukaan asiakkaana ravintolassa oleva nainen oli pyytänyt seinäjokista miestä poistamaan ravintolasta häiritsevästi käyttäytyvän parikymppisen lapualaismiehen. Seinäjokinen nelikymppinen mies pyysi tuota lapualaismiestä poistumaan ravintolasta mutta siitä kimpaantuneena lapualainen löi nyrkillä, niin, että pyytäjältä irtosi hammas. Lyöjä toimitettiin Seinäjoen poliisivankilaan.

Ähtärin keskustan ravintolassa syntyi kolmen Ähtäristä, Tampereelta ja Vimpelistä olevan miehen seurueessa riitaa yhden maissa sunnuntaiaamuna. Riitely eteni tönimiseksi ja jonkinasteiseksi pystypainiksi, jonka päätteeksi riitaa haastanut poistettiin ravintolasta. Kahinoinnin makuun päässeet miehet jakoivat nahistelua pihamaalla ja yksi miehistä haki autostaan puukon, jolla uhitteli muita. Väliin mennyt järjestyksenvalvoja toimi päättäväisesti kertoen käyttävänsä tarvittaessa kaasua, jolloin puukon hakija luopui aikeistaan ja poistui paikalta autollaan. Myös muut osalliset poistuivat ennen poliisin paikalle saapumista. Osallisten henkilöllisyydet ovat poliisin tiedossa.

Pohjanmaan poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen