Palo aiheutti omakotitalolle mittavat vahingot Mikkelin Vanhamäessä

Julkaisuajankohta 3.2.2023 14.57
Uutinen

Talven lämmityskausi aiheuttaa rasitusta tulisijoille ja hormeihin

Talon omistaja oli lämmittänyt pannuhuoneen uunia torstaina 2.2.2023 iltapäivän päätteeksi ja poistunut tämän jälkeen muutamaksi tunniksi asunnoltaan. Palattuaan takaisin hän oli havainnut paksun savun nousevan rakennuksesta ja ilmoitti tapahtumasta hätäkeskukseen.

Tuli tuhosi päärakennuksen purkukuntoiseksi, pelastuslaitos esti palon leviämisen viereisiin rakennuksiin. Palo oli ehtinyt levitä niin laajalle, että sammutustoimilla ei päärakennusta pystytty enää pelastamaan. 

Poliisin tekninen rikostutkinta ja pelastuslaitos on suorittanut perjantaina 3.2.2023 tutkintaa tapahtumapaikalla. Alustavassa selvityksessä tulisijan lämmityksellä voi olla yhteys palon syttymiselle. Poliisi jatkaa asian selvittämistä palonsyyn tutkintana, tapahtumaan ei liity rikosta. 

Poliisi muistuttaa talojen omistajia huolehtimaan kiinteistöjen hormien ja tulisijojen säännöllisestä nuohouksesta sekä vastuullisesta valvonnasta lämmityksen aikana. 
 

Etelä-Savo Mikkeli Uutinen