Parolassa rattijuoppo ajoi vastaantulevien kaistaa onneksi vastaan ei tullut ketään

Julkaisuajankohta 7.9.2024 8.19
Uutinen

Hämeen poliisilla oli vuorokauden aikana 339 tehtävää ja säilöön otettiin häiriökäyttäytymisen tai liiallisen päihtymyksen vuoksi 10 henkilöä.

Lauantaina klo 02.22 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Parolaan, jossa henkilöauton ajo on ollut epävarmaa. Partio havaitsi Hattulantiellä kyseisen ajoneuvon ajavan lounaan suuntaan. Valtatie 3:a ylittävän sillan päällä auto ohitti liikenteenjakajan vastaantulevan liikenteen puolta käyttäen ja ajoi kyseistä ajokaistaa sillan yli. Auto pysäytettiin ja sitä ajoi noin 25-vuotias mies. Mies puhalsi nollatuloksen, mutta huumepikatesti oli positiivinen usealle huumausaineelle. Autosta löytyi vähäinen määrä huumausainetta. Miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikoksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Perjantaina klo 12.15 poliisi sai hätäkeskukselta tehtävän Orimattilaan Erkontielle, minkä mukaan silminnähden päihtynyt mies on lähtenyt ajamaan henkilöautolla kaupan edustalta. Poliisi tavoitti kuljettajaksi epäillyn noin 70-vuotiaan miehen tämän kotiosoitteesta ja hän puhalsi lukeman 1.55 mg/l. Miestä epäillään törkeästä rattijuopumuksesta.

Lauantaina klo 01.22 aikaan Lahdessa Metsäpellontiellä partiota vastaan tuli henkilöauto, jonka kuljettajan ajokunto päätettiin tarkastaa. Autoa kuljetti noin 50-vuotias nainen, joka oli ajokiellossa. nainen puhalsi alkometriin alle rangaistavuuden, mutta huumetesti oli positiivinen amfetamiinille. Auto oli poistettu liikenteestä ja se oli katsastettu viimeksi vuonna 2020. Naista epäillään rattijuopumuksesta, kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta, ajoneuvorikkomuksesta ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Hattula Hämeen poliisilaitos Lahti Orimattila Uutinen