Hyppää sisältöön

Penkkariajelusta on tehtävä yleisötilaisuusilmoitus poliisille

Julkaisuajankohta 13.1.2026 14.15
Tyyppi:Uutinen

Penkinpainajaisia eli penkkareita juhlitaan helmikuun alkupuolella. Oulun poliisilaitos muistuttaa, että penkkareista on tehtävä yleisötilaisuusilmoitus poliisille.

Lukioissa vietetään abiturienttien penkkareita helmikuun alkupuolella. Monelle penkkareiden odotetuin ohjelmanumero on penkkariajelu kaupunkien keskustoissa kuorma-auton lavalla. 

Penkkariajelut ovat yleisötilaisuuksia, jotka vaativat erityisiä liikennejärjestelyitä. Lain mukaan tällaisista tapahtumista on tehtävä ilmoitus paikalliselle poliisille vähintään viittä vuorokautta aiemmin. 

Suuremmilla paikkakunnilla penkkarit keräävät runsaasti yleisöä katujen varsille. Myös kuorma-autojen lavoilla voi olla kymmeniä tai satoja abiturientteja. Näin laajat tapahtumat voivat vaatia myös turvallisuus- ja pelastussuunnitelman. Pelastussuunnitelma on toimitettava viimeistään 14 vuorokautta ennen tilaisuuden alkamista hyväksyttäväksi alueen pelastusviranomaiselle. 

Oulun poliisilaitoksen lupavalvonnassa on huomattu, että erityisesti pienten paikkakuntien lukioilta Pohjois-Pohjanmaalla ja Kainuussa ei ole vielä tapahtumailmoituksia penkkariajeluista tullut. Yleisötilaisuusilmoituksen ehtii vielä hyvin tehdä, jos se on penkkarijärjestelyissä päässyt unohtumaan.

Penkkariauton kuljettajalla on oltava vähintään kahden vuoden ajokokemus kuorma-autolla

Lisäksi poliisi muistuttaa, että kuorma-autoa, jonka kuormalavalla ei ole istuimia tai penkkejä, saa käyttää tilapäisesti penkinpainajaisajoihin ja vastaaviin muihin tilaisuuksiin liittyviin matkustajien kuljetuksiin edellyttäen, että auton kuljettajalla on vähintään kahden vuoden ajokokemus kuorma-autolla toisen palveluksessa tai luvanvaraisen liikenteen harjoittajana.

Kuorma-autoon liittyy muitakin vaatimuksia. Lavan reunan on oltava vähintään 120 cm korkea kaikilta sivuilta ja lavalla ei saa olla lunta eikä jäätä, eikä se saa olla liukas. Lavalla ei myöskään saa olla esineitä, varusteita tai rakenteita, jotka voivat vaarantaa matkustajien turvallisuutta.

Tarkemmat ohjeet penkkarijärjestelyihin antaa järjestämispaikan poliisi tai yhteyshenkilö.

 

Kainuu Oulun poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Poliisin lupapalvelut Uutinen