Petokset kasvussa Karkkilan ja Vihdin alueen kaupoissa

Julkaisuajankohta 18.1.2024 15.23
Uutinen

Länsi-Uudenmaan poliisi on havainnut kasvua tietynlaisten, itsepalvelukassalla tapahtuvien petosten määrissä noin kuukauden ajan.

Joulukuun 2023 puolivälistä lähtien tietty petostyyppi on lisääntynyt voimakkaasti joissakin Vihdin ja Karkkilan alueen ruokakaupoissa.

Rikos toteutetaan markettien itsepalvelukassalla käyttäen viivakoodilukijassa halvemman tuotteen hintalappua kuin mikä tuotteella todellisuudessa on. Maksaessaan ostoksensa tekijä hyötyy rahassa tuotteiden hintaeron verran, ja tyypillisesti petoksista kertynyt kokonaisarvo on merkittävä.

Poliisille toimitetun materiaalin perusteella kyseessä on muutama eri henkilö, joista jokaisen epäillään syyllistyneen tekoon toistuvasti. Osa henkilöistä on jo tunnistettu ja loppujen tunnistaminen on käynnissä.

Asiaa tutkitaan jokaisen tekijän osalta rikoslain 36:1§ mukaisena petoksena. Tästä on määrätty rangaistukseksi sakkoa tai enintään kaksi vuotta vankeutta.

Karkkila Länsi-Uudenmaan poliisilaitos Rikokset ja tutkinta Uutinen Vihti