Hyppää sisältöön

Peuroja ja rattijuoppoja teillä

Julkaisuajankohta 24.5.2018 9.52
Tyyppi:Uutinen

Hämeessä rattijuopot ja peurat työllistivät poliisipartioita.

LAHTI

54-vuotias nainen kuljetti Renkomäessä henkilöautoa päihtyneenä ilman ajo-oikeutta hieman ennen iltayhdeksää. Nainen puhalsi tarkkuusalkometriin 1,18 mg/l.

Naista epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

HÄMEENLINNA

Vuonna 1990 syntynyttä miestä epäillään rattijuopumuksesta, huumausaineen käyttörikokseen ja kulkuneuvon kuljettamiseen oikeudetta. Poliisipartio pysäytti miehen, joka ajoi Hämeenlinnan keskustassa henkilöautolla liikennetarkastukseen keskiviikkoaamuna hieman kahdeksan jälkeen.

Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hänelle tehty huumepikatesti oli positiivinen amfetamiinille.

Kolmekymppinen mies ajoi puolenyön jälkeen päihtyneenä jättäen noudattamatta punaisen liikennevalon kääntyessään risteyksessä. Tapahtumahetkellä ei ollut muuta liikennettä.

Mies puhalsi ajon jälkeen 1,19 promillea ja tarkkuusalkometriin hän puhalsi 0,51 mg/l. Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja hänet määrättiin väliaikaiseen ajokieltoon.

RIIHIMÄKI

24-vuotiaan miehen epäillään kuljettaneen henkilöautoa huumausaineen vaikutuksen alaisena Valtatie 54:llä puolenpäivän jälkeen.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta ja huumausaineen käyttörikokseen, lisäksi hänellä oli kaksi etsintäkuulutusta.

Hämeen poliisilaitos Tiedote tuotu vanhoilta sivuilta Uutinen