- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Pikkujoulu numeroina
Lounais-Suomen poliisin pikkujouluviikonloppu on numeroiden valossa ollut tavanomainen. Perjantaista lukien toiminnan erilaiset tunnusluvut piirtävät meille pikkujoulut.
Hälytystehtävien määrä on ollut viikonlopuksi kohtuullinen, noin 700 lähtöä. Kirjo on ollut laaja, mutta tehtävistä kovin monet ovat liittyneet erilaisiin häiriökäyttäytymisiin.
Autoilijoiden ajokunnon valvontaan on osoitettu kymmeniä työtunteja. Siihen on ollut syynsä. Rattijuopumuksista epäiltyjä on tähän mennessä poimittu liikenteestä 33kpl. Heistä yhdeksän on ollut törkeän tekomuodon päihtymystilassa. Joillain heistä ei ole ollut minkäänlaisia edellytyksiä selvitä liikenteessä, ja pari heistä onkin selvinnyt autollaan pellolle tai puunrunkoon. Yksi heistä ymmärsi poliisin nähdessään juosta metsään. Puhalluttaminen jatkuu pyhänä, ja pahoin pelkäämme että nämä lukemat kasvavat.
Erilaisia väkivaltarikoksia on kirjattu tähän mennessä 22kpl. Tällaisia murheita on sattunut tasaisesti ravintoloissa, kodeissa, työpaikoilla ja kadulla. Kuten pikkujouluihin kuuluu, myös työsuhteisiin liittyviä kysymyksiä on selvitelty pomon kanssa viinan ja nyrkkien avulla.
Joulun alus on ollut usealle synkkä. Erilaisia ihmisen hyvinvoinnin tarkastamiseen ja turvaamiseen liittyviä tehtäviä on suoritettu 30kpl. Itsemurhan yritykseen tai uhkaan liittyviä tehtäviä on ollut parisenkymmentä. Voi kumpa nämä ihmiset löytäisivät valoa jouluunsa.
Kymmenen rikoksesta epäiltyä on katsottu perustelluksi kaapaista poliisin suojiin viikonloppua viettämään. Esitutkinta on tullut täten turvata, tai on pitänyt kerta kaikkiaan puhaltaa pilliin jotta uusia rikoksia tai häiriöitä ei kertyisi.
Parisenkymmentä pikkujoulun viettäjää on selvitellyt päitään päihtymyssellin ohuella patjalla. Sinnehän pääsee, kun riittävästi ärhentää, tai jos ei kerta kaikkiaan selviydy eteenpäin. Yhteiskunta sitten puuttuu poliisin muodossa tällaiseen. Aamulla känni on useimmiten kerennyt krapulaksi, uho painunut häpeäksi.
On vaihtunut joulukuu. Vaikka rauhoittumisen, hiljentymisen, yhteisöllisyyden, lämmön, lohdun ja hyvän tahdon tulisi kuvata tätä aikaa, on näitä joulun elementtejä toisinaan vähän hankalaa poliisin silmin nähdä.