Pohjanmaan poliisilla oli kiireinen viikonloppu, mutta Provinssi sujui rauhallisesti

Julkaisuajankohta 3.7.2023 15.22
Uutinen

Koko viikonlopun aikana poliisi suoritti tehtäviä runsaat 620 kpl. Provinssi sujui rauhallisesti, mutta poliisi kirjasi 17 rikosilmoitusta pahoinpitelyistä ja seitsemän ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Poliisi suoritti myös tehostettua huumausainevalvontaa.

Provinssi

Provinssi sujui poliisin näkökulmasta varsin rauhallisesti, yleisömäärä huomioon ottaen. Provinssista kirjattiin muutamia pahoinpitelyitä, omaisuusrikoksia ja liikennerikoksia. Päihtymyksen tai häiriökäyttäytymisen vuoksi putkaan päätyi noin kymmenen henkilöä. Lisäksi poliisin liikenteenvalvonnassa paljastui yksi luvaton ammattimaisen liikenteen harjoittaminen, jossa taksiksi merkittyä henkilöautoa kuljetti henkilö, jolla ei ollut ajo-oikeutta tai taksin kuljettamiseen oikeuttavaa lupaa.

Poliisi suoritti Provinssissa myös tehostettua huumausainevalvontaa. Valvonnassa huumausaineen käyttörikoksia paljastui noin 25 kpl. Näistä alaikäisiä eli alle 18-vuotiaita oli muutama. Paljastuneiden käyttörikosten määrä on huomattavasti vähentynyt verrattuna aiempiin vuosiin.

Lisäksi valvonnassa paljastui muutamia huumausainerikoksia, joissa epäillään huumausaineiden välitystä. Yhdessä tapauksessa henkilön hallusta tavattiin noin 20 grammaa amfetamiinia ja lisäksi huumaavia lääkkeitä sekä kannabista. Henkilö oli tullut torstaina Provinssin välittömään läheisyyteen, tarkoituksenaan myydä huumausaineet.

Huumausainevalvonnan ansiosta Seinäjoen kaupungin alueella paljastui perjantaina myös yksi törkeä huumausainerikos, jossa takavarikoitiin noin 150 grammaa amfetamiinia. Tämä tapaus ei suoraan liittynyt Provinssi- tapahtumaan, mutta poliisi pitää todennäköisenä, että tästä huumausaine-erästä osa olisi päätynyt myös Provinssin yleisön käyttöön.

Muita tapahtumia viikonloppuna

Poliisi kirjasi viikonloppuna 17 rikosilmoitusta eriasteisista pahoinpitelyistä. Pahoinpitelyt tapahtuivat yleisillä ja yksityisillä paikoilla.

Viikonloppuna poliisi kirjasi seitsemän ilmoitusta törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Muutamassa tapauksessa kyseessä oli kuljettaja, joka epäillään myös rattijuopumuksesta ja muutamassa tapauksessa kuljettaja oli ajanut reilua ylinopeutta. Lauantaina kello 18-aikoihin henkilöautoilija oli törmännyt puuhun ja auto lentänyt katolleen Kokkolan Öjassa Laggnäsintiellä. Autoilijalla oli ollut vauhtia noin 150 km/h ennen kuin oli menettänyt auton hallinnan, suistunut ojaan ja törmännyt puuhun. Alueella on 80 km/h nopeusrajoitus. Kuljettaja oli ollut yksin matkassa, hänet vietiin ambulanssilla sairaalaan tarkastusta varten. Poliisi tutkii asiaa törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja kulkuneuvon kuljettamisena oikeudetta.

Sunnuntaina kello 04:30-aikoihin poliisi sai ilmoituksen, että Pietarsaaren ravintola Paviksen ulkoterassin baariin oli murtauduttu ja sieltä viety omaisuutta. Ulkobaarista oli anastettu useampi kori erialisia alkoholituotteita ja monta pulloa väkevää viinaa, sekä ravintolan pienirtaimistoa. Partio löysi suurimman osan ulkobaarista viedyt alkoholituotteet piilotettuna risujen alle ravintolan takana olevalta metsäalueelta. Poliisi pyytää vihjeitä tapahtuneesta, vinkit voi lähettää osoitteeseen: vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi

Sunnuntaina noin klo 11 aikaan henkilö pidätettiin, kun hän yritti poistua sähköpyörän ja varastettujen kenkien kanssa Prismasta, Pietarsaaressa. Pidätetty vastusti pidätystä ja uhkaili vartijoita, minkä jälkeen hänet vietiin Kokkolan poliisivankilaan, ja omaisuus palautettiin Prismaan. Sähköpyörä oli edelleen myyntikuntoinen, mutta kengät olivat vaurioituneet, niiden nauhat ja hälytin oli revitty irti.

Etelä-Pohjanmaa Keski-Pohjanmaa Pohjanmaa Pohjanmaan poliisilaitos Pohjois-Pohjanmaa Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta