- Poliisi
- fi
- Ajankohtaista
- Uutinen
Pohjanmaan poliisilla vilkas viikonloppu
Viime viikonloppu työllisti poliisia eri puolilla Pohjanmaata useiden erilaisten tapahtumien vuoksi.
Kokkolassa venetsialaisviikonloppu johti useisiin poliisitehtäviin, joissa erityisesti alaikäisten päihtymys herätti huolta. Yhden illan aikana poliisi teki kymmeniä lastensuojeluilmoituksia päihtyneiden alaikäisten vuoksi.
Soinissa tapahtui vakava ulosajo, jossa alaikäistä nuorta epäillään törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi alaikäistä matkustajaa. Ulosajon seurauksena kaksi henkilöä lensi ulos autosta. Kaikki kolme nuorta on kuljetettu Seinäjoen keskussairaalaan.
Vaasan Ristinummella tapahtui lauantain ja sunnuntain välisenä yönä ryöstö, jossa kaksi tummiin pukeutunutta miestä tunkeutui vanhemman henkilön kotiin Sala-ampujankadulla noin kello 02 aikaan. Tekijät poistuivat Kappelinmäentien suuntaan. Poliisi tutkii tapausta ja pyytää mahdollisia havaintoja tai vihjeitä alueella liikkuneista henkilöistä. Vihjeitä voi lähettää sähköpostitse osoitteeseen vihjeet.pohjanmaa@poliisi.fi tai numeroon 0295 415 501.