Poliisi keskeytti alkuillasta Vaasalaisessa yksityisasunnossa käynnissä olleen pahoinpitelyn ja otti yhden henkilön kiinni pahoinpitelystä epäiltynä.
Asunnossa oli tapahtumahetkellä myös alaikäinen lapsi.
Seinäjoen matkakeskuksesta otettiin kiinni henkilö, jonka epäillään pahoinpidelleen mukanaan ollutta koiraa junamatkan aikana mm. lyömällä ja potkimalla tätä. Ilmoituksen asiasta teki junassa olleet kanssamatkustajat. Henkilöä epäillään eläinsuojelurikoksesta. Koira otettiin poliisin haltuun ja toimitettiin edelleen asianmukaiseen hoitolaan.
Seinäjoella etsittiin maastoon kadonnutta henkilöä usean poliisipartion sekä vapaaehtoisen pelastuspalvelun voimin. Henkilö löytyi muutaman tunnin etsinnän jälkeen vapaaehtoisten etsijöiden toimesta Jouppilan vuoren lähimaastosta. Henkilö oli löydettäessä heikossa fyysisessä kunnossa ja hänet toimitettiin asianmukaiseen hoitoon.
Päihtyneeltä vaikuttanut henkilö yritti anastaa polkupyörää Kauhavan keskustassa. Poliisi keskeytti rikollisen toiminnan ja otti polkupyörien kanssa hääränneen henkilön kiinni poliisilain nojalla.
Sairaankuljetusyksikön kuljettama potilas oli alkanut käyttäytymään Kurikassa kuljetuksen aikana siinä määrin aggressiivisesti, että poliisipartion apua tarvittiin kuljetuksen turvaamiseksi.
Lisäksi poliisia työllistivät erinäiset järjestyshäiriöt sekä rattijuopumukset.