Pohjois-Karjalan liikennepainotteinen tiedote

Julkaisuajankohta 6.6.2023 12.53
Uutinen

Pohjois-Karjalan liikenteessä on tapahtunut hirvikolari, autoon kohdistunut vahingonteko sekä pari epäilttyä törkeää rattijuopumusta.

Maanantaina kello 20 Nurmeksessa Pielisenkadulla oli henkilöauton kuljettaja pysäytetty ja puhallutettu. Poliisiasemalla suoritettu tarkkuusalkometripuhallus osoitti törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. 

Maanantaina kello 20 maissa Joensuussa Niskakadulta ajoon lähteneen henkilöauton kuljettaja puhalsi seulonta-alkometriin törkeän rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Noin tuntia aiemmin samaa henkilöautoa oli kuljettanut ajo-oikeudeton kuljettaja, jolla oli vuoden sisällä jo viisi aiempaa kulkuneuvon kuljettamista oikeudetta.

Maanantaina kello 20.35 Joensuussa Siltakadun ja Torikadun risteyksessä oli suojatien kohdalla katua ylittänyt henkilö lyönyt nyrkillä risteyksessä jalankulkijoita väistämässä olleen henkilöauton konepeltiin. Konepeltiin oli tullut lyönnistä lommo. Asiaa tutkitaan vahingontekona.

Tiistaina kello 00.13 oli Kuutostiellä Joensuussa tapahtunut hirvikolari. Tien oikealta puolelta tielle juossut hirvi oli törmännyt henkilöauton keulaan. Kuljettaja ei loukkaantunut, mutta pahoin loukkaantunut hirvi oli jouduttu lopettamaan paikan päällä. Henkilöauto vaurioitui etuosastaan, mutta säilyi ajokuntoisena.

Itä-Suomen poliisilaitos Joensuu Liikenne Nurmes Pohjois-Karjala Rikokset ja tutkinta Uutinen Valvonta- ja hälytystoiminta