Pohjois-Porissa tehdystä varkaussarjasta epäillyt vangittiin

Julkaisuajankohta 10.1.2025 16.12
Uutinen

Satakunnan käräjäoikeus on tänään vanginnut kaksi miestä epäiltynä Pohjois-Porissa tällä viikolla tehdyistä varkauksista. Kaksikon epäillään tehneen vastaavanlaisia rikoksia myös syksyn ja alkutalven aikana.

Lounais-Suomen poliisi on edistynyt Pohjois-Porissa tehtyjen varkausrikosten tutkinnassa. Varkauksista epäillyt henkilöt otettiin kiinni keskiviikkoyönä, ja Satakunnan käräjäoikeus vangitsi heidät perjantaina poliisin esityksestä todennäköisin syin epäiltynä.

Epäillyt ovat noin 20-vuotiaita miehiä. Heitä epäillään useista varkauksista, moottorikulkuneuvon käyttövarkaudesta ja törkeän varkauden yrityksestä tiistain ja keskiviikon välisenä yönä.

– Esitutkinnassa on lisäksi selvinnyt, että kaksikkoa on syytä epäillä myös aiemmin syksyn ja alkutalven aikana Pohjois-Porin alueella tapahtuneista vastaavanlaisista rikoksista, kertoo tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Juho Rinne Lounais-Suomen poliisilaitokselta.

Rinteen mukaan kyse on kymmenistä epäillyistä rikoksista.

Poliisi jatkaa rikossarjan selvittämistä muun muassa asianosaisten kuulemisilla ja muilla tutkintatoimenpiteillä.
 

Lounais-Suomen poliisilaitos Pori Rikokset ja tutkinta Uutinen