Asiakkaiden pääsyä Lahden pääpoliisiaseman ja Heinolan poliisiaseman odotustiloihin rajoitetaan. Lisäksi Heinolan poliisiaseman lupapalvelut suljetaan tilapäisesti 1.12.2020 alkaen vuoden loppuun asti.
Heinolan poliisiaseman odotustiloihin ei ole pääsyä, tarkoittaen siis, että poliisiaseman ulko-ovet ovat suljettuna 1.12.2020 alkaen. Poliisipäivystys pyrkii hoitamaan asiakaspalvelun pääasiassa puhelimitse, mutta ottaa asiakkaita vastaan tarvittaessa.
Lupapalvelut suljetaan 1.-31.12.2020 väliseksi ajaksi. Joulukuulle tehdyt ajanvaraukset pyritään siirtämään myöhempään ajankohtaan. Mikäli tämä ei ole mahdollista tai ajan varannutta asiakasta ei tavoiteta, asiakaspalvelija noutaa asiakkaan ulko-ovelta.
Lahden pääpoliisiaseman ulko-ovet ovat myös suljettuna ja aulavartija päästää asiakkaita odotustiloihin. Lupapalveluihin ajan varanneet asiakkaat tai kuulusteluun saapuvat pääsevät aulatilaan noin 5 minuuttia ennen sovittua aikaa. Rikosilmoituksen pääsee tekemään vain yksi asiakas kerrallaan. Aulavartija tiedustelee jokaiselta pääpoliisiasemalle saapuvan käynnin tarkoitusta.
Suosi poliisin sähköistä asiointia
Kaikilla Hämeen poliisilaitoksen alueen poliisiasemilla tulisi asioida nyt vain välttämättömistä syistä.
Hämeen poliisilaitoksen poliisiasemien yhteystiedoista sekä poliisiasemien ulko-ovilta löytyy tarkemmin asemakohtaiset ohjeistukset ja tarvittavat puhelinnumerot.
Pyydämme asiakkaita suosimaan ensisijaisesti poliisin sähköistä asiointipalvelua, jonka kautta voi jättää rikosilmoituksen ja laittaa vireille useimmat lupa-asiat. Yleisneuvontaa saa numerosta 0295 419 800.
Hätätilanteissa soita hätänumeroon 112.